Viimeisimmät kuvat on päivitetty Peru-kansioon. Nimen perästä näkee tuoreimmat päivitykset jatkossakin.

Tehtävä Etelä-Amerikassa on suoritettu, Machu Picchu on valloitettu. Vaellus oli aivan upea, kiipesimme 4600 metriin lähelle Salkantayn jäätiköitä, joilla näimme muuten myös lumivyöryn vain hetki sen jälkeen kun olimme poistuneet Abra Salkantaylta. Viimeiset päivät vaelsimme ylängön sademetsissä, missä oli hieman lämpöisempää ensimmäisten öiden pakkasten jälkeen. Yksi hienoimpia hetkiä oli nähdä Machu Picchu inkojen rauniokylästä Llactapatasta, häämättömässä rinteillä enää päivämatkan päässä. Vaellusryhmä tosin olisi voinut olla parempi, seurana kun oli lähinnä teinityttöjä, jotka tuntuivat hyytyvän yksitellen; ensimmäisen ensimmäisenä päivänä ensimmäiseen rinteeseen, hohhjoijaa. Toisena aamuna opas joutui tilaamaan tyttöparalle muulin, kun varusteauto ei enää kulkenut mukana. Mutta niin vain lopulta kaikki pääsivät perille, osa bussilla, osa junalla, sitkeimmät alkuperäisen suunnitelman mukaan vaeltaen.

Juhannusaattona kiipesimme neljän aikaan aamuyöstä viimeiset neljäsataa metriä kohti Machu Picchua ja saavuimmekin portille ensimmäisten joukossa ja pääsimme kiipeämään myös Wayna Picchulle ja katselemaan inkakaupunkia lintuperspektiivistä. Lopulta Machu Picchu ei ollut niin suuren suuri kuin olimme kuvitelleet, mutta aivan poikki päivän päätteeksi olimme, ohjelmaan kun sisältyi muun muassa noin muutamat sadat portaat. Ihmeellisiä sitkassissejä niiden inkojen on täytynyt olla...

Tänään kävimme katsomassa Cuscon alueen nähtävyyksiä, tarkoittaen neljät inkarauniot. Kulkuvälineenä oli tällä kertaa hevonen. Ratsastus ei ollut aivan niin hieno kokemus kuin olisi voinut olla, eivätkä rauniotkaan Machu Picchun jälkeen niin ylettömän vaikuttuvat, mutta olisi sunnuntain voinut huonomminkin viettää. Olimme tilanneet ratsastuksen perunpasoilla, ja vaikka ulkonäkö ei vastannut odotusta, niin jotain outoa askellajia ne osasivat. Hauskaa oli, kun pintoni oli karannut kesken rauniovierailun ja sain loppumatkan ratsuksi oppaan valkon. Joo-o, erittäin organisoitua ja ammattimaista toimintaa..

Cuscossa on juhlittu, päiviä. Tosin ensimmäiset pari-kolme päivää osoitettiin mieltä, ainakin (maa)kaasusta ja jonkinlaisesta autonomiasta on puhuttu. Sitten onkin riittänyt erilaisia kulkueita upeissa puvuissa esittämässä tansseja. Eilen ilta huipentui massiiviseen ilotulitukseen (joka peitti kaupungin savusumuun...). Saavuimme kaupunkiin onnellisen tietämättömänä tilanteesta, ilmeisesti oli vain tunneista kiinni ennen kuin tieliikenne blokattiin. Olimme nimittäin onnellisia siitä, että ylipäätään saavuimme Cuscoon. Saimme huomata, että perulaisilla bussiyhtiöillä on neljäskin matkustusluokka, nimesimme sen "super economicaksi", ja se tarkoittaa, että kävelet. Bussimme Arequipasta Cuscoon oli peruttu, jos sitä ikinä olemassa olikaan, ja tämän saimme kuulla, kun olimme seisoneet asemalauturilla, missä virkailija käski liput tarkastettuaan odottaa, lähes tunnin turhaan. Hauskinta asiassa oli, että se oli illan toiseksi viimeinen bussi Cuscoon ja se viimeinen oli loppuunmyyty. Ryhdyimme hankaliksi. Ja se poiki kuin poikikin meille aivan viimeiset paikat siihen toisen yhtiön "loppuunmyytyyn" bussiin, kiitos aseman ymmärtäväisen henkilökunnan.

Cusco on kaunis, mutta aivan liian turistisoitunut paikka, varsinkin Mollendon ja Mehian jälkeen, joissa olimme ainoat gringot sadan kilometrin säteellä. Cuscossa taas ainakin joka toinen vastaantulija yrittää myydä jotain, ihan kuin turisti olisi jonkinlainen ostoautomaatti. Alpakasti tosin olisin voinut ostotarjouksen tehdäkin... Lähes kolmen päivän miettimisen jälkeen lopulta varasimme vaelluksen Machu Picchulle. On aivan uskomatonta miten monella eri tapaa matkatoimisto voi mokata myyntitilanteen; yhdessä paikassa virkailija nukkui pöydällä, toisessa tuijotteli tylsistyneenä ovesta ulos, parissa hinnat olivat vain liian tähtitieteelliset, yhdessä myyjä innostui haukkumaan muut operaattorit eikä lisäksi ymmärtänyt selkeällä englanninkielellä esitettyä kysymystä kuormamuulien kohtelusta ja niin edelleen. Voi huokaus! Toistaiseksi olemme tyytyväisiä valintaamme, sillä tapasimme jo tulevan oppaamme ja hän vaikutti varsin fiksulta, joten lupa on odottaa onnistunutta vaellusta. Ja sitähän on edessä huomisesta lähtien viiden päivän ja lähes 80 kilometrin verran, kyseessä on ns. Salkantay-vaellus. Juhannusaaton vietämme missäpä muuallakaan kuin Machu Picchulla. Toivotammekin jo tässä vaiheessa kaunista juhannusta sinne Suomenmaalle!

Boliviasta räpsittyjä kuvia, pictures from Bolivia.

Chilen kuvat, pictures from Chile.

Kuvia Perusta, pictures from Peru.

Takana hieno viikonloppu vuorilla. Vähän (!) jaloissa ja takapuolessa tuntuu kolmen päivän vaellusreissu, mutta se oli kyllä kaiken sen tuskan ja hien arvoinen. Korjatakseni aiemmin kirjoittamaani, Colca-kanjoni onkin vain maailman toiseksi syvin - se syvin, jotain 160 metriä enemmän, on siinä vieressä... Yövyimme pienissä kylissä vuorilla, ja niistä löytyikin ällistyttävän viihtyisiä majapaikkoja. Matkaseuramme Peter ilmaisi asian osuvasti, että oli kuin olisimme siirtyneet muutaman sata vuotta ajassa taaksepäin, sen verran erilaista elämää kylissä eletään. Aikaiset linnut palkittiin perjantaiaamuna tunnin odotuksen jälkeen upealla näyllä, kun kondorikotka liiteli näkyviin vuoren takaa. Myöhemmin näimme vielä neljä lintua lisää; ne pesivät kanjonilla. Vaellusmatka itsessään ei ollut kovin pitkä, vain muutama kilometri kondorintietä, mutta tunneissä se kesti hieman enemmän ensin alas kanjoniin ja sitten ylös ja taas alas ja ylös. Sunnuntaiaamun viimeinen koetos, kilometri rinnettä ylös, otti kaksi ja puoli tuntia, kun ohjeellinen aika oli neljä - olemme ylpeitä itsestämme... Sen jälkeen jaksoi juuri ja juuri kävellä kylään aamiaiselle. Aasit, joita oli joka kukkulalla, katsoivat meitä vähän virnistellen. Vaelluksella näemme varmasti yhden koko matkan upeimmista tähtitaivasta kanjonin pohjalla; majapaikassa kun ei ollut sähköjä häiritsemässä. Näimme myös erikoisen kengitysnäytöksen, kun paikalliset setät kengittivät muulin työkaluina keittöveitsi, vasara ja sähköjohtopihdit, ja muulin jalka pidettiin ylhäällä köyden avulla. Kävin opastamassa setiä asiassa ja vaikka en olekaan eläissäni kavioeläintä kengittänyt, väitän, että olisin kengittänyt sen muulin itse paremmin, sen verran kuitenkin asiasta tiedän. No, täällä hevosmiestaidot perustuvat lähes poikkeuksetta eläimen köyttämiseen ja/tai piiskaamiseen, ja kaikki varmaan tietävät mitä mieltä olen sellaisesta. Katselimme myös pitkin nenän vartta turisteja, jotka tarvitsivat muulin päästäkseen rinteen kanjonista ylös - vankka mielipiteemme kun on, että jos olet sinne päässyt, pääset sieltä myös omin jaloin ylös...

Seuraavaksi matkaohjelma näyttää rannikon suuntaan. Majapaikan tyttö tosin pelotteli, että siellä ei ole kaunista tähän aikaan vuodesta. Emme olekaan uimaan menossa, muuten vain katsomaan merta. Sen jälkeen suuntaamme kohti Cuzcoa ja Macchu Picchua.