Onnellista Uutta Vuotta 2011 !!

Kengurun loikilla uuteen vuoteen. Sydney valmistautuu juhlimaan vuoden vaihtumista ja me sen mukana. Lämmintä on mukavat +28c astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Erilainen joulu Uudessa-Seelannissa vietetty. Olimme ilmeisesti olleet kilttejä, sillä sateet rajoittuivat Aucklannissa vain pieneen harmittomaan tihkuun aattoiltapäivänä. Aatonaattona oli upea auringonpaiste, ja hieman viileästä tuulesta huolimatta viikonlopunkin säilyimme kastumatta. Kaikkialla maassa joulusää ei ollut paras mahdollinen, sillä yleisesti länsirannikolla satoi ja muun muassa Wellingtonissa kärsittiin jopa yli 30m/s puhaltuvista myrskytuulista. Joulu ei kyllä erikoisemmin näkynyt Aucklandin katukuvassa kauppojen joululahjamainoksia ja muutamaa joulupukkia lukuunottamatta. Joulupäivä on täällä suurempi juhla kuin aatto, mutta lauantainakin monet ruokalat kaupungilla olivat auki ja ihmisiä liikenteessä. Tapanina kävimme elokuvissa, oli ihan ensi-illapäivä The Tourist -elokuvalle.

Meidän joulumenu oli tänä vuonna hyvin epätavallinen. Joulupäivälliseksi oli tarjolla sushia punaviinillä. Jälkiruuaksi herkuteltiin mansikoita, perinteinen uusi-seelantilainen jouluherkku muuten. Mansikoiden sato on kuulemme ollut heikko tänä kesänä, mistä syystä niiden hinta hieman pompsahti jouluksi, mutta en usko kovinkaan monen jättäneen niitä kaupan hyllyyn siltikään. Joulusuklaa sentään olla piti, mutta enpä ole ennen maistanut sitä kiwi-hedelmällä maustettuna. Pekka piti kiinni perinteistä ja maiskutteli englanninlakuja. Joulusaunan korvasi tänä vuonna amme.

Olimme iloisesti yllättyneitä Aucklandin Mercure-hotellin tarjoamasta joululahjasta. Olimme varanneet huoneen keskustasta muutamia viikkoja ennakkoon, kun luulimme matkustavamme kiireiseen aikaan. Myöhemmin kuulimme huippusesongin ja sen myötä majoitusongelmien alkavan oikeasti vasta joulun jälkeen. Joka tapauksessa virkailija vastaanotossa oli joulumielellä, ja ystävällisesti muutti perushuonevarauksemme lähes ylimmän kerroksen huoneeseen, jossa plussana merinäköala. Kyllä kelpasi kaupunkijoulusta siellä nauttia.

Australia kutsuu seuraavaksi. Olemme seuranneet huolestuneina uutisia Australian itärannikon tulvatilanteesta; joillakin alueilla siellä on ollut varsin musta joulu. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että pääsemme uimatta Sydneistä Melbourneen. Ainakin aiomme yrittää.

Kaikki tiet vievät Taupon Mäkkäriin. Yllätys oli melkoinen, kun tapasimme siellä Samoan matkaseuramme Oliverin; hän oli kuitenkin saapunut maahan kaksi viikkoa ennen meitä. Tietynlaiseta pienuudestaan huolimatta Uuden-Seelannin pohjoissaarella voi kuitenkin valita muutamasta eri reitistä. Ja Aucklandin lentokentällä tapasimme vanhemman brittirouvan, niin ikään Samoan tuttavuuden, tulossa Fijiltä, siis eri lennolla kuin me. Että voi maailma olla pieni, vaikka Uusi-Seelanti löytyy toki monen matkasuunnitelmista.

Olo oli helpottunut, kun lentomme laskeutui Aucklandiin. Ja vapautunut, kun yhden Mt. Edenin puutalokaupunginosassa vietetyn yön jälkeen lähdimme seikkailemaan nelipyöräisellä. Muttamutta. Ehkä emme ole tehneet kotiläksyjä Uuden-Seelannin osalta, sillä selkäen suunnitelman sijaan olemme matkustaneet lähinnä sinne minne nenä on näyttänyt. Vihreät mäkimaiset ovat kauniit, sen mitä harmaan sadeverhon läpi niitä näkee; täällä on nimittäin satanut lähes taukoamatta viime päivät. Kasvillisuus on uskomatttoman vehreää. Lampaita on niityillä silmänkantamattomiin, uusi-seelantilaista maisemaa siis tyypillisimmillään. Pikkukaupungit puolestaan muistuttavat amerikkalaisia serkkujaan niin kaupunkisuunnittelun ja -maiseman kuin liikevalikoimankin osalta; matalat talot reunustavat yhtä tai kahta pääkatua, jonka varrelta löytyvät tutut(amerikkalaiset) pikaruokalat ja huoltoasemat.

Matkailu on täällä suurta, sitä ei voi olla huomaamatta. Pienissäkin kaupungeissa on majataloja enemmän kuin ehtii laskea, huonehinnat tosin ovat varsin korkeat. Turisti-infot muistuttavat enemmän matkatoimistoja, ne myyvät mitä ihmeellisimpiä aktivitteeja matkailijoille. Ja etenkin reppureissaajille. Mitähän tämä maa olisikaan ilman benjihyppyjä, koskenlaskuja, mönkijäsafareita, laskuvarjohyppyjä, sukeltamista... Lista extreme-aktiviteeteista on loputon, jopa vaeltaminen on tuotteistettu. Ehdimme jo kummastella mistä ihmeeestä nuoret oikein saavat rahaa tähän kaikkeen ennen kuin muistimme Uuden-Seelannin nerokkaan keksinnön nimeltä "työloma". Se on maalle mainoa tapa saada ei-niin-houkuttelevat-mutta-työvoimavaltaiset-työt (esimerkiksi marjan- ja kukanpoiminta) tehtyä palkkaamalla hommaan ulkomaalainen reppureissuja minimipalkalla. No, kaikki tuntuvat hyötyvän, uusi-seelantilaiset työnantajat saavat halvalla työntekijät ja nuoret saavat vähän matkarahaa ja kai jonkinlaista työkokemustakin.

Niin, entäpä jos ei olekaan kiinnostunut extreme-jutuista, joista tämä maa on niin kuuluisa? Olemme huomanneet, että tekemistä on aika vähän. Tyynenmeren saarien jälkeen emme ole innostuneita istuimaan rannalla kivan kesäsateen ripsuessa taivaalta. Vaeltaminen oli suunnitelmissa, mutta vuorien yllä riippuvat tummat pilvet ovat saaneet miettimään asiaa uudestaan. Ei sillä, että olisimme sokerista, mutta näkyvyys on ollut ajoittain lähes nolla. Kävimme Rotoruan kuumien lähteiden kaupungissa ja jopa uimassa maaseudulla Waikitin mineraalialtaissa. Tarkastimme pohjoissaaren eteläisimmän niemen ja sen hylkeet. Halu nähdä kiwi-lintu vei meidän Wellingtonin eläintarhaan saakka. Tapasimme siellä yksijalkaisen Tahi-kiwin, joka muutamia vuosia sitten oli jäänyt jalastaan kiinni jalkarautoihin (uskomatonta, että niitä edelleen käytetään täällä!) ja toinen linnun jaloista jouduttiin amputoimaan. Tahi sai kuitenkin kodin eläintarhasta, ja hyvin näytti askel kulkevan yhdelläkin jalalla. Muutenkin paikka oli varsin miellyttävän oloinen pieni eläintarha, jossa saimme lievitettyä Afrikan ikävääkin leijonien ja kirahvien keskellä. Upeimpia ilmestyksiä olivat Sumatran tiikerit, nähdäpä niitä luonnossa villinä ja vapaana.

Monet asiat ovat täällä päin maailmaa nurinkurin. Ei riitä, että autolla ajetaan vasemmalta ja mielettömän 100km/h rajoituksen mukaan, mutta että joulu vietetään kesäaikaan mukavasti grillaillen. Alennusmyynnin ovat kustannustehokkaasti ennen joulua. Täytyy oikein terästäytyä ajattelemaan miksi tällä kertaa käymättä jäänyt eteläsaari onkin kylmempi kuin pohjoissaari. Ottaen huomioon Uuden-Seelannin tiukan bioturvallisuusprotokollan, olemme olleet äärimmäisen yllättyneitä löydettyämme täältä peltoja kasvamassa geenimuunneltuja kasveja.

Jouluksi palaamme Aucklandiin. Tänä vuonna vain haaveilemme valkeasta joulusta. Olemme toivoneet joulupukilta hieman auringonpaistetta viimeisiin Uuden-Seelannin reissupäiviin.

Rauhallista Joulua!

Tuskallinen kuukausi Tongalla on päättymässä, enää pari päivä lorvailtavana Nukualofassa. Jotenkin emme olleet yllättyneitä, kun viimeisen viikonlopun yli aiottu Euan reissukin päättyi jo lauantaiaamuna maanantain sijaan. Ei Euassa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta majapaikka osoittuitui huonoksi. Olimme kuulleet muilta matkailijoilta, että suoraan rannalta voi snorkkeloida ja uida, mutta eihän niiden korallien sekaan mahtunut ilman panssarinahkaa. Suurin epäkohta kuitenkin oli ettemme saaneet avainta omaan huoneeseemme. Meidän siis oletettiin jättävän kaikki tavarat lukitsemattomaan huoneeseen. Jättävän ne siis Tongalla, jossa asioiden "yksityisomistusta" ei ole täysin sisäistetty. Meille riitti, kun paikan isäntä sanoi meidän kärsivän vain kulttuurishokista! Minulla olisi ollut muutama valittu sana sanottavana hänelle tongalaisesta kulttuurishokista, mutta jotenkin onnistuin nielemään ne ja äänistimme sen sijaan jaloillamme. Ei harmittanut jättää paikkaa, kun lisäksi vielä ruokakin oli kallista (8e annos!) ja pahaa. Yhden iltapäivän vaellus Euan sademetsässä oli kyllä parin tunnin lauttamatkan arvoinen. Oli kylläkin hieman shokki nähdä lauantaiaamun pikkupaatti, jolla meidän piti seilata takaisin Nukualofaan. Laivan oli tungettu laitoja myöten täyteen ihmisiä ja tavaraa sekä possuja ja yhden pässinkin näin, olin varma sen uppovan jo satamassa. Se oli kuitenkin rauhallisin lauttamatka täällä, säiden jumalat olivat kuulleet rukoukset tyynestä merestä...

Viikon reissu Samoalle sen sijaan oli todellinen piristysruiske ja täynnä kivoja elämyksiä. Ensimmäinen yö Apialla dormissa torakoiden hyökkäillessä ei tosin antanut mitään viitteitä tästä. Päätimme jättää Apian heti seuraavana päivänä ja suuntasimme elämykselliselle bussimatkalle Upolu-saaren etelärannikolle. Sieltä piti löytyä faleja kauniit rannat täynnä, mutta viime vuonna Samoalle iskenyt tsunami oli tehnyt kaikesta selvää, ja vain muutamia paikkoja oli rakennettu uudelleen. Aika hiljaisina katselimme tyhjiä rantoja ja rauniotaloja. Emme tykänneet käytännössä sen nykyisin ainoan majapaikan ilmapiiristä (ja kuulimme myöhemmin vastaavia mielipiteitä), ja päätimme jatkaa eteenpäin. Muuten hyvä, mutta turisti-info oli unohtanut kertoa, että takaisin Apiaan kulkee vain yksi bussi aamuisin... Onneksemme saimmekin kyydin viehättävältä vanhemmalta englantilaispariskunnalta heidän vuokra-autossaan. Jäimme sitten jumiin Apialle vielä yhdeksi päiväksi, kun emme onnistuneet löytämään bussiasemaa ja bussia Sawaiin lautalle ajoissa; en kyllä näin jälkikäteen ymmärrä miten se saattoi hukkua Apian kokoiseen paikkaan...

Mutta Sawaii-saarella alkoi loma. Löysimme mukavan rantafalen kauniilta rannalta. Oli mahtavaa päästä taas snokkeloimaan, vieläpä veteen, jossa korallit olivat elossa ja värikkäitä kaloja vilisi aivan valtavasti ympärillä. Sawaiin lautalta näimme kilpikonnankin uimassa vapaana laguunissa; samoalaisille on ikävä tapa vangita kilpikonnia ja myydä sitten tyhmille turisteille uintireissuja niiden kanssa (emme yllättäin suostuneet tukemaan kyseistä kyseenalaista toimintaa). Ne muutamat muut matkailijat majapaikassamme olivat mukavia, en muista milloin olisimme illallispöydässä viimeksi nauraneet niin makeasti. Majoitus sisälsi nimittäin kaikki ruuat. Pääsimme maistelemaan samoalaista kotiruokaa; yksi niitä juttuja mistä paitsi olemme jääneet Tongalla. En tiennytkään, että kookospähkinöistä voi tehdä kaakaota tai että sellaisia jättikokoisia banaaneja on olemassa. Totesimme saksalaisen Oliverin kanssa, että ne eivät täyttäisi EU:n banaanidirektiiviä.

Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton, jolla ajoimme Sawaiin ympäri; saari on muuten suurin Tyynenmeren saarista Uuden-Seelannin ja Hawaiin jälkeen. Nähtävää kyllä riitti yhdeksi päiväksi. Kävimme katsomassa vuosina 1905-1911 kyliä tuhonneet laavakentät sekä saaren läntisimmän kolkan, joka on viimeinen paikka maailmassa nähdä auringonlasku. Nähtävyyksien suhteen Samoa on hieman erilainen esimerkiksi Cookin saariin ja Tongaan verrattuna, sillä paikalliset perivät pääsymaksuja. Samoalla maan omistavat kyläläiset, jotka ovat keksineet mainion tulonlähteen. Joskus maksut ovat nimellisiä, mutta toisinaan niistä paistaa rahastaminen, esimerkiksi auton parkkeeraaminen rannalle saattaa maksaa 10 taalaa eli neljä euroa. Joistakin paikoista maksoi mielellään; Samoan kuuman kosteassa ilmastossa oli upeaa pulahtaa makeanveden altaaseen vesiputouksen alle, varsinkin kun saimme paikan kokonaan itsellemme. Samoalla saimme kokea jälleen tropiikin hirmuiset ukkosmyrskyt. Yöunet jäivät usein aika vähiin, kun nousuvesi mellasti falen alla ja ukkonen jyrisi ja salamoi taivaalla.

Kolme Tyynenmeren saarivaltiota on nyt nähty. Hyvin erilaisia, se täytyy myöntää. Olemme olleet vaikuttuneita Rarotongan ja Samoan luonnonkauneudesta, sisämaan vuorista sekä valkoisista rannoista ja turkooseista laguuneista. Tyynenmeren tunnelmaa on kuitenkin nyt nähty tarpeeksi, on aika vaihtaa maisemaa. Niin paljon kuin se Uudessa-Seelannissa (apua, se on saari sekin!) eroaa tästä...