Amazonilta kuvia.

Amazon, Amazon, Amazon. Tuo erilaisten jokien halkoma seutu on uskomaton, monessakin mielessä. Teimme viiden päivän viidakkoretken Rio Negron syövereihin. Komeita maisemia, eläimiä ja kaloja tuli vastaan, muun muassa apinoita, laiskiaisia, pirajoita ja vaaleanpunaisia ja harmaita delfiinejä. Juoppo opas unohti meidät viidakkoon siellä riippumatossa vietetyn yön päätteeksi (onneksi mukanamme oli toinen, vastuuntuntoinen opas, joka järjesti paikallisesta kylästä veneen evakuoimaan meidät), yritti polttaa majatalon meidän matkatavarat mukaan lukien ja ryösti ranskalaisen kaverin suurehkon matkakassan, mutta muuten retki sujui normaalisti. Yksi kiilusilmäinen ja karvainen hämähäkki oli kömpinyt huoneeseen, yöksi mentiin sitten laiturille nukkumaan. Itikat olivat yllättävän verenhimoisia, mikä hieman mietitytti malarialääkkeiden puuttuessa. Neljän päivän laivamatkalle Manauksesta Porto Velhoon lähtiessä oli kuumeinen olo. Parin yön köhimisellä flunssa meni ohi ja yläkerran baari huolehti sydämentahdistamisesta, vaikka joku lyönti olisi väliin jäänytkin. Oma hytti laivassa oli melkoista luksusta kannen riippumattoviidakkoon nähden, vaikka vessan putki ja katto vähän vuotivatkin.

Manaus tuntui pikkukylältä 1,6miljoonasta asukkaasta huolimatta. Tapasimme siellä Amazonasin alkuperäisväestöä olevan, nykyisin norjalaistuneen lammasfarmarin, jonka "uraputki" oli johdattanut Manauksen kaduille. Tämä Daniel asuu puolet vuodesta Norjassa ja puolet erilaisissa pätkähommissa Manauksessa. Danielin seurassa kaupunki tuntui viihtyisältä, vaikkei siellä mitään näkemistä ja/tai tekemistä ollutkaan kun kuuluisa teatteri plus kala- ja hedelmätori oli käyty katsomassa.

Rajan ylitys Boliviaan ja kolmenkymmenen tunnin bussimatka rajalta La Paziin meni jo rutiinilla. Bussimatkalla tuli vastaan alligaattoreita, alpakoita ja joitain lättänokkasikoja, joita ei vielä ole tunnistettu.

Luihun vuokraemäntämme mukaan olemme olleet onnekkaita sään suhteen, joka kuulemma on ollut varsin kesäinen; suomalaisittain voi sanoa, että kyllä vain, lämpötila on pyörinyt siellä +30 asteen paremmalla puolella. Maanantaina saimme maistaa vaihteeksi brasilialaista syksyä, mikä tarkoittaa kohtuullisen rankkoja sadekuuroja. Maanantai oli kuitenkin Maceio-päivä, joten sateet ei haitanneet, paremminkin helpottivat suurkaupungin seisovaa lämpöä. Emme edelleenkään pidä Maceiosta. Barrassa voi aina välillä unohtaa sen tosiasian, että olemme edelleen kehitysmaassa, jossa ympäristöongelmat suorastaan räjähtävät silmille. Näillä mantereilla matkustellessa tajuaa välillä liiankin selvästi sen valtavan haasteen, jonka edessä ympäristönsuojelu (tai eläinsuojelu) tällä pallolla on. Esimerkkinä, Barran läpi virtaavassa joessa pojat ilakoivat uimassa tai uittavat hevosiaan, samassa joessa perheenäidit pesevät pyykit ja astiat, villi veikkaukseni on, että samasta joesta otetaan juomavesi ja satavarma olen, että samaiseen jokeen valuvat myös jätevedet suoraa putkea taloista rantatörmältä...Ja Atlantti loppusijoituspaikkana on vain noin 200 metrin päässä.

Brasilian rannikko alkoi ahdistaa sen verran, että varattiin lennot.. Ehei, NIIN paljon ei sentään ahdistanut, ihan vain Manaukseen ne lennot otettiin. Jätämme siis bussimatkan Belemiin ja alavirran Amazonista väliin. Manauksesta olisi tarkoitus keinua riippukeinussa Rio Madeiran aaltojen tahtiin kohti Boliviaa. Tai katsotaan nyt mihin suuntaan se riippukeinu lopulta kelluukaan, Manauksesta on vesiväylä lähes kaikkiin ilmansuuntiin. Manauksella on huono maine rumana kaupunkina, mutta odotamme jo kovasti uutta maisemaa. Reppuun on varattu kunnon purkit off-myrkkyä, kun kartasta, useamman tunnin vaeltelusta, noin paristakymmenestä tienkysymisestä, superavuliaista ihmisistä ja yhdestä sairaalakäynnistä huolimatta emme onnistuneet löytämään trooppisten tautien sairaalaa, jossa olisimme kuulemma saaneet piikin malariaa vastaan. No, suoraan sanottuna en ole yhtään innostunut ottamaan lariam-piikkiä Amazonille, "Anakonda" kun on jo muutenkin yksi suosikkileffoistani. Olemme vain hämmästyneitä, miten vaikeaa täällä on saada malarialääke, kun Afrikassa malaronen rinnakkaislääkkeet tunnettiin ja niitä sai lähes apteekista kuin apteekista. Summa summarum, asennevamma tätä mannerta kohtaan jatkuu, ehkä se hellitää, kun saadaan Amazon ja Andit kiikariin...

Lopultakin olemme päässeet todellisiin rantamaisemiin Brasiliassa. En vain tiedä mistä ne kaikki matkailumainontakuvat täällä on otettu, sillä ihan sellaista maisemaa emme ole vielä löytäneet. Valkoista hiekkaa, palmuja ja turkoosin meren kuitenkin. Paikan nimi on Praia de Frances, "Ranskalainen ranta" siis, parikymmentä kilometriä Maceión kaupungista etelään. Ensivaikutelma ei ollut kovin vakuuttava; paikka on maceiolaisten viikonlopunviettopaikka eli viikonloppuisin täällä on vilskettä, mutta nyt viikolla ranta on hiljentynyt ja siellä on itse asiassa ihan kiva viettää aikaa. Majataloa isännöi ruotsalaistaustainen Eric, joka vaikutti hieman yllättyneeltä saatuaan vieraaksi suomalaisia. Olisi halunnut puhua ruotsia, mutta jotenkin ei nyt sitä kieltä enää saa muistin syövereistä kaivettua. Portugalissa on ihan tekemistä tällä erää. Eric puhuu kuitenkin englantia, mikä on helpotus. Rion jälkeen ei nimittäin ole löytynyt englantia puhuvaa henkilöä *huokaus*, sujuvasti ollaan vain nyökytelty portugalinkielisille selotuksille, ja jotenkin ne asiat on järjestyneet.

Brasiliassa ei vain asiat ole nyt kovin hyvin noin yleensä. Uutisissa näytetään jatkuvasti kuvia tulvista ja mutavyöryjen tuhoista pitkin itärannikkoa; Rio, Salvador, Aracaju, Maceió, Recife... Lista on pitkä. Niteroi Rion pohjoispuolella on kärsinyt kovasti, kaivinkoneet työskentelevät alueella, mutta toiveet eloonjääneistä hiipuvat. Monet ihmiset ovat menettäneet kaiken, kodin ja/tai perheenjäseniä. Tuntuu hassulta, että samaan aikaan esimerkiksi matkailijat kuten myös suurin osa paikallisista nauttii vain rantaelämästä jopa samassa kaupungissa. Kummalta tuntui Riossakin, kun viime viikolla tiistaiaamuna kuulimme, että majatalon siivoojatyttö oli pahoitellut, ettei voi tehdä erään pariskunnan pyykkejä, kun mutavyöry oli pyyhkäissyt hänen talonsa takapihalta. Siinä mietti, että mitä ihmettä tyttö edes teki töissä siinä tilanteessa!

Tulvista huolimatta taitoimme lähes 2200 kilometrin bussimatkan Riosta pohjoiseen Maceióon. Uskomme Brasilian bussimatkustamiseen alkaa tosin hiipua; (super)kalliista lipuista huolimatta emme (taaskaan) saaneet ruokaa ja bussi oli lahjakkaasti myöhässä. Vaikea tosin sanoa tässä tilanteessa miksi. Pelkästään matka ulos Rion kaupungista kesti kaksi tuntia. Siinä ehti kyllä ihailla kaupungin kaunista silhuettia iltavalaistuksessa. Kanssamatkustajat olivat mielenkiintoista joukkoa. Takapenkin äijät naukkailivat kiellettyjä kirkkaita ja laulu raikasi siihen tahtiin myös. Siitähän vasta riemu repesi, kun eräältä pysäkiltä kyytiin nousi sitten nuorimies kitaran kanssa; onneksi tyyppi kieltäytyi ehdottomasti osallistumasta juhliin... Täällä (kuten myös Afrikassa) matkustamiseen tunnutaan suhtauduttavan jotenkin rennommin. Tavaraa siis on mukana ihan tolkuttomasti (ihan kuten venäläisillä junissa), ja mukaan pakataan lisäksi milloin isoäiti milloin ihan pieni vauva. Enpä usko kovinkaan monen omista ystävistäni suostuvan matkustamaan niin pienen vauvan kanssa yhtä kyytiä bussissa lähes kahta vuorokautta :). Hyvin se vain näyttäisi sujuvan.

Olemme nyt matkustaneet Brasiliassa lähes neljätuhatta kilometriä ja Foz do Iguassun jälkeen aurinkoiset päivät ovat olleet todella harvassa. Maisemat eivät myöskään ole sanottavasti muuttuneet lännestä itään tai etelästä pohjoiseen mentäessä. Bussimatkalla näki taas maaseudun arkea ja arvata saattaa, ettei se näyttänyt kovin kadehtittavalta (vaikea tosin sanoa ovatko ihmiset sitten kamalan onnettomia). Varsinkaan nyt, kun vesi ja muta täyttävät kaikki paikat. Jotenkin tuntuu, että jopa (Etelä-)Afrikassa on tehty enemmän köyhemmän väestönosan auttamiseksi kuin täällä. Monissa (etelä-)afrikkalaisissa kaupungeissa on rakennettu yhteiskunnan tuella kunnon talot vedellä, sähköllä ja teillä, mutta täällä asutaan hökkeleissä, joista viemärit johtavat jätevedet kadulle. Jopa Maceión kaltaisessa suurkaupungissa on ihastuttavat avoviemärit, jotka(yllätysyllätys!) johtavat suoraan mereen. Kaupungilla on kivannäköiset rannat, mutta niille ei tee mieli uimaan, kun on nähnyt nuo viemärit ja lisäksi lukenut paikallisesta kemiantehtaasta, joka niin ikään laskee jätevedet mereen. Majatalon isännän ja matkaoppaiden mukaan täällä hieman etelämmässä on puhta(amm)at vedet uiskennella. Toivottavasti.

Ai jotain positiivista? No, ihmiset ovat edelleen ystävällisiä. Paikallisbussin kuljettaja kävi kädestä pitäen saattamassa bussinvaihdon yhteydessä oikeaan kulkuneuvoon vuolaan portugalinkielisen ohjeistuksen saattalemana. Ylipäätään ohjeita kyllä kysyttäessä saa, jos vain ymmärtäisi puoliakaan niistä... Ehkä pitäisi tässä hieman panostaa kielen opetteluun. Joka päivä huomaa kuitenkin ymmärtävänsä pikkuisen enemmän. Portugali kuulostaa kauniilta kieleltä. Marketin myyjää huvitti yksi päivä, kun mentiin kauppaan omien muovikassien kanssa. Naureskellen hän kommentoi jotain asiasta, mutta pakkasi tavarat silti niihin. Omat ostoskassit kaupassa - varma turistin merkki täällä muovikassijätteen luvatussa maassa.

Vaihteeksi aurinkoinen tervehdys Riosta. Eilen ja tänään on aurinko jälleen näyttäytynyt, mutta sadekuuroja tulee edelleen päivittäin. Eilenillalla satoi vielä varsin rankastikin. Viimeisimmän tiedon mukaan eniten tuhoja on ollut juuri Santa Teresassa, jossa olemme majoittuneet. Alue itsessään on kiva, mutta naapurilähiöiden ongelmat valitettavasti heijastuvat tänne, minkä vuoksi esimerkiksi takseja ei aina saa ajamaan rinnettä ylös. Tulvista huolimatta turistit näyttävät jatkavan elämäänsä normaalisti. Kuulimme tosin, että muun muassa Christos Redentorin patsas on suljettu rankkasateiden tiellä kaatamien puiden vuoksi. Lisäksi patsasta restouroidaan muutenkin. Itse olemme jättäneet väliin kaikki ns. pakolliset nähtävyydet Copacabanaa lukuunottamatta.

Saimme eilen bussiliput Maceioon, jonne siis seuraavaksi. Edessä on lähes kaksi päivää kestävä bussimatka...

Rio on ollut yllättävä kokemus. Saapumisesta lähtien olen unelmoinut Nokian kumisaappaista ja Rukan sadetakista. Täällä nimittäin sataa (ja sataa ja sataa), tietojemme mukaan ainakin kuudetta päivää. Eilen vielä pystyi kävelemään kaupungilla ja kävimme katsomassa muan muassa kuuluisan Copacabanan biitsin, joka jostain kumman syystä oli varsin autio. Tänään aamulla majatalosta kehotettiin pysymään poissa kaupungilta, sillä se on tulvan vallassa, ihmiset eivät pääse töihin. Uskon sen, sillä jo eilen sai loiskutella välilä nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä, kun kadut, mukaan lukien viemärit ja talojen kivetyt pihat, tulvivat. Kyllä, illan päätteksi todellakin desinfioitiin jalat ja lipokkaat. Aamulla ei sitten ollut enää sähköjä (ja tämä on kuitenkin miljoonakaupunki!). Päätimme muuttaa matkasuunnitelmia ja jäädä Rioon vielä hetkeksi. Menimme kuitenkin kaupungille etsimään bussilippuja eteenpäin, mutta koko kaupunki oli todellakin hieman pysähtyneen oloinen, ja bussilippujen sijaan saimme plakkariin ryöstöyrityksen. Lopputuloksena oli kaksi rikkoontunutta sateenvarjoa ja yhdet murtuneet sormet, ryöstäjän siis. Ollaan todellakin ihan kunnossa :).

Täällä kyllä viihtyisä varmasti vaikka viikon, sillä kaupunki on erinäisistä miinuksista huolimatta mielenkiintoinen ja tekemistä on joka lähtöön; haaveilen teatteriin menostakin, jos repusta vain löytyisi sopivat vaatteet. Se on vain harmi meidän kannaltamme, että niin sanotusti tärkeimmät nähtävyydet, kuten Sokeritoppavuori, vaativat kauniin kirkkaan sään päästäkseen oikeuksiinsa. Rioon kannattaa saapua myös kohtalaisen lihavan lompakon kanssa, sillä kaupunki on kallis, etenkin majoitus.

Jahka saamme hommattua bussiliput, niin matka jatkuu pohjoiseen kohti Bahiaa. Juuri nyt tuo aurinkoinen osa maata kuulostaa taivaalliselta, vaikka juuri pääsin valittamasta Fozin kuumuutta (yli +30c). Olisi tarkoitus parkkeerata johonkin kivaan pikkupaikkaan rannalle hieman pidemmäksi aikaa. Toivomme pääsevämme Belemiin saakka Amazonin rannelle parilla pysähdyksellä, sillä bussiliput eivät ole kovin halpoja Brasiliassa, mikä houkuttelee matkustamaan pidempää matkaa kerralla. Matka Fozilta Rioon kesti "vain" 22 tuntia, eikä bussin räähkässä ollut edes ruokatarjoilua! Bussi tuli Asuncionista (Paraguayn pääkaupunki) ja sen kyllä huomasi muustakin kuin bussin mukavuudesta: periaatteessa matkustajalla sai olla vain yksi laukku alle tietyn maksimipainon säilytystilaan ja yksi laukku sisälle bussiin. Epäilyttävät laukut punnittin. Ja tänä kaikki siis siksi, että jengillä taitaa olla hieman tapana käydä ostoksilla tuolla halvemmassa naapurimaassa. Poliisin tiesuluilla meno oli kuin Suomen satamissa Viron reissun jälkeen; viranomaiset tutkivat paikallisten ladojen tavataa täyteeen lastattuja takakontteja.