Amazon, Amazon, Amazon. Tuo erilaisten jokien halkoma seutu on uskomaton, monessakin mielessä. Teimme viiden päivän viidakkoretken Rio Negron syövereihin. Komeita maisemia, eläimiä ja kaloja tuli vastaan, muun muassa apinoita, laiskiaisia, pirajoita ja vaaleanpunaisia ja harmaita delfiinejä. Juoppo opas unohti meidät viidakkoon siellä riippumatossa vietetyn yön päätteeksi (onneksi mukanamme oli toinen, vastuuntuntoinen opas, joka järjesti paikallisesta kylästä veneen evakuoimaan meidät), yritti polttaa majatalon meidän matkatavarat mukaan lukien ja ryösti ranskalaisen kaverin suurehkon matkakassan, mutta muuten retki sujui normaalisti. Yksi kiilusilmäinen ja karvainen hämähäkki oli kömpinyt huoneeseen, yöksi mentiin sitten laiturille nukkumaan. Itikat olivat yllättävän verenhimoisia, mikä hieman mietitytti malarialääkkeiden puuttuessa. Neljän päivän laivamatkalle Manauksesta Porto Velhoon lähtiessä oli kuumeinen olo. Parin yön köhimisellä flunssa meni ohi ja yläkerran baari huolehti sydämentahdistamisesta, vaikka joku lyönti olisi väliin jäänytkin. Oma hytti laivassa oli melkoista luksusta kannen riippumattoviidakkoon nähden, vaikka vessan putki ja katto vähän vuotivatkin.

Manaus tuntui pikkukylältä 1,6miljoonasta asukkaasta huolimatta. Tapasimme siellä Amazonasin alkuperäisväestöä olevan, nykyisin norjalaistuneen lammasfarmarin, jonka "uraputki" oli johdattanut Manauksen kaduille. Tämä Daniel asuu puolet vuodesta Norjassa ja puolet erilaisissa pätkähommissa Manauksessa. Danielin seurassa kaupunki tuntui viihtyisältä, vaikkei siellä mitään näkemistä ja/tai tekemistä ollutkaan kun kuuluisa teatteri plus kala- ja hedelmätori oli käyty katsomassa.

Rajan ylitys Boliviaan ja kolmenkymmenen tunnin bussimatka rajalta La Paziin meni jo rutiinilla. Bussimatkalla tuli vastaan alligaattoreita, alpakoita ja joitain lättänokkasikoja, joita ei vielä ole tunnistettu.