Uusi maa, uusi valuutta; päädyimme kuitenkin siis Ecuadoriin. Bañosin pikkukaupunki on turistisoitunut, mutta se takaa ainakin valinnanvaraa majoitukseen ja jokseensakin tasokkaat ruokapaikat. Luonto on se "juttu" täällä; vaellusreittejä lukuisille vesiputouksille vihreässä vuoristomaisemassa riittää ja matkatoimistot tarjoavat kaikenlaista elämystekemistä, jos omatoimivaeltaminen tuntuu tylsältä. Luonto voi toisaalta olla myös uhka kuten Ecuadorissa hyvin tiedetään: pienen matkan päässä häämöttää Tungurahua-tulivuori, yksi aktiivisimpia maassa. Olimme onnekkaita päivävaelluksellamme ja näimme väläyksen vuoresta paksun pilviverhon väistyessä hetkeksi.

Ecuador näyttää vihreämmältä kuin Peru. Vastapainoksi taisimme jättää auringon Peruun, sillä täällä sataa lähes joka päivä. Sanoisimme myös, että Ecuador dollareineen on kalliimpi kuin eteläinen naapurimaa, eikä pieni hinnankorotus joka asiassa tuo enempää laatua. Bussimatka Bañosiin jyrättiin reissun huonoimmalla bussilla, jonka penkkejä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa miellyttäviksi istua. Lisämausteena matkalla oli ilmeisesti jonkinasteen ruokamyrkytys Lojan aseman sinänsä normaalilta vaikuttaneesta ateriasta, joten kivaa oli... Odotan siis suurella innolla paluumatkaa. Perun ja Ecuadorin rajalla koimme myös kahden luukun byrokratian, kun Perun puolella ensin haettiin poliisin leima maahantulokorttiin, syystä tosin ei mitään hajua, ja vasta sitten mentiin varsinaisen rajavirkailijan luokse. Lohduttavaa oli tietenkin se, että perulaiset tekivat asiat kolmeen kertaan, eli ensin rajavirkailijan juttusille paperia täyttämään, sitten poliisisetältä leima kyseiseen paperiin ja jälleen takaisin rajavirkailijalle lapun kanssa. Kun vielä laukut olisi tutkittu, niin olisi vetänyt vertoja Chilelle. Ecuadorin puolella selvittin normaaleilla muodollisuuksilla, vaikkakin rajavirkailijalle oli huima yllätys kun gringot eivät olleetkaan alemaneja.

Ennen päätöstä matkustaa Ecuadoriin vietimme muutaman päivän rannikkolla Chiclayossa, joka olikin varsin miellyttävä kaupunki. Ympäristössä on muutama tärkeä arkeologinen kohde, mutta turisteja näkyi silti vähän. Ehkä siksi tuntui, että olimme itse nähtävyyksiä kaupungilla liikkuessamme, sen verran paljon gringoja ihmeteltiin ja kotimaata kyseltiin. Etsinnöistä huolimatta emme löytäneet kaupungin kuuluisalle noitatohtorimarketille; alue on nimittäin tunnettu, hmmm, sanotaanko rohtoihin ja noitotohtoriuteen perustuvista parannuskeinoista. Sen sijaan herkullisille suklaakakkukahveille eksyimme pariin kertaan, mikä ei kyllä tehnyt hyvää hienosti alkaneelle laihduskuurille; olemme molemmat laihtuneet reissun aikana enemmän tai vähemmän kymmenen kiloa. Chiclayossa hemmottelin itseäni myös kampaajalla, ensimmäistä kertaa lähes seitsemään kuukauteen. Palvelu oli ystävällistä, joskaan ei kovin ammattitaitoisenoloista, mutta riittävää kahden euron hinnalla minun matkahiuksiin, jotka pysyvät taas ojennuksessa ehkä ensi viikkoon.