Takaisin Perussa, takana kahden päivän ja kahden yön bussimatka Cuencasta, Ecuadorista. Teimme tosin puolen päivän pakolliset pysähdykset sekä Lojassa että Chiclayossa. Matka olikin jännittävä, kun Cuencan bussiasemalta emme saaneet jatkolippuja Lojasta eteenpäin, yhtiöt kun kirjoittavat liput manuaalisesti ja tietävät vain omalta asemalta lähtevien bussien paikkatilanteen. Lojassa saimme sitten selville ettei paikkoja eteenpäin enää ole. Onneksi aseman infon ihana nelikymppinen rouva puhui paitsi englantia, niin tiesi myös kertoa toisen bussilinjan Piuraan ja pääsimme matkaan. Perussa sentään jotkin asiat toimivat ja saimme ostettua Liman bussiin liput etukäteen netistä; saimme ne kaksi toiseksi viimeistä paikkaa... Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ecuador yllätti. Löysimme sieltä yhden koko mantereen kauneimmista kaupungeista, Cuencan, joka todellakin ansaitsee UNESCOn maailmaperintötittelinsä. Kaupunki oli niitä harvoja paikkoja, jossa olisi voinut viihtyä pitempäänkin kuin kaksi yötä. Ympäristössä on muutamia tärkeitä arkeologisia kohteita, mm. Ecuadorin tärkeimmät inka-rauniot, mutta ne jäivät meiltä kaikki näkemättä ajan puutteen (!) vuoksi. Lojassa teimme parin tunnin kaupunkikierroksen, mikä riitti mainiosti kyseiseen paikkaan. Kaupungissa on kyllä upea sisääntulosilta, mutta siinä oikeastaan kaikki. Banosista teimme päiväretken pääkaupunkiin Quitoon. Niin, Suomessa ei välttämättä tulisi mieleen käydä kolmen ja puolen tunnin bussimatkan päässä päiväseltään, kun takaisinkin on tietenkin se sama kolme ja puoli tuntia... Mutta maisemat matkalla olivat reissun arvoiset, pääkaupunkiin vievän tien varteen jää mm. upeita tulivuoria. Kiersimme Quitossa vanhan kaupungin ja söimme hyvin, siinä olikin tarpeeksi ohjelmaa yhdelle päivälle.

Perun rannikko oli juuri niin masentava kuin muistimmekin. Itse asiassa, Piura ympäristöineen on yhdenlainen helvetti maan päällä. Kuvittele hiekkaerämaa, jonka keskelle on pykätty kaupunki. Kaupunki on täynnä miten sattuu ajavia ja torvea soittavia autoja, laumoittain laihoja kulkukoiria ja ihmisiä, jotka myyvät ihan kaikkea mitä kuvitella saattaa. Pienen keskustan ympäristössä levittäytyvät slummit, joissa talot koostuvat neljän tikun varaan kyhätyistä kaislaseinistä, ei sähköä, ei viemäröintiä, vesi haetaan aaseilla (huolto)asemilta. Tienvarret silmänkantamattomiin ovat täynnä roskia ja kuolleita eläimiä. Ja koko karmeuden yllä lentelevät mustat haaskalinnut. Hajuaisti nautiskelee roskien polttamisesta nousevan savun ja kaatopaikkalemun yhdistelmästä. Saimme Piura-Chiclayo bussiin näköalapaikat yläkerran eturivistä, parhaat paikat koko mantereella. Maisemat olivat niin "upeat", että oli parempi laittaa silmät kiinni ja katsoa omia elokuvia... Kun heräsin, olimmekin jo Chiclayossa, yhdessä Perun kivoimmista paikoista. Siellä Pekka ehti käydä parturissa, perinteisesti juuri täällä, ennen loppumatkaa Limaan.

Limassa siis pidämme majaa nyt. Täällä pitäsi keksiä tekemistä seuraaviksi neljäksi päiväksi. Keskiviikko ja torstai juhlitaan Perun kansallispäivää, joten näkemistä riittänee.

Uusi maa, uusi valuutta; päädyimme kuitenkin siis Ecuadoriin. Bañosin pikkukaupunki on turistisoitunut, mutta se takaa ainakin valinnanvaraa majoitukseen ja jokseensakin tasokkaat ruokapaikat. Luonto on se "juttu" täällä; vaellusreittejä lukuisille vesiputouksille vihreässä vuoristomaisemassa riittää ja matkatoimistot tarjoavat kaikenlaista elämystekemistä, jos omatoimivaeltaminen tuntuu tylsältä. Luonto voi toisaalta olla myös uhka kuten Ecuadorissa hyvin tiedetään: pienen matkan päässä häämöttää Tungurahua-tulivuori, yksi aktiivisimpia maassa. Olimme onnekkaita päivävaelluksellamme ja näimme väläyksen vuoresta paksun pilviverhon väistyessä hetkeksi.

Ecuador näyttää vihreämmältä kuin Peru. Vastapainoksi taisimme jättää auringon Peruun, sillä täällä sataa lähes joka päivä. Sanoisimme myös, että Ecuador dollareineen on kalliimpi kuin eteläinen naapurimaa, eikä pieni hinnankorotus joka asiassa tuo enempää laatua. Bussimatka Bañosiin jyrättiin reissun huonoimmalla bussilla, jonka penkkejä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa miellyttäviksi istua. Lisämausteena matkalla oli ilmeisesti jonkinasteen ruokamyrkytys Lojan aseman sinänsä normaalilta vaikuttaneesta ateriasta, joten kivaa oli... Odotan siis suurella innolla paluumatkaa. Perun ja Ecuadorin rajalla koimme myös kahden luukun byrokratian, kun Perun puolella ensin haettiin poliisin leima maahantulokorttiin, syystä tosin ei mitään hajua, ja vasta sitten mentiin varsinaisen rajavirkailijan luokse. Lohduttavaa oli tietenkin se, että perulaiset tekivat asiat kolmeen kertaan, eli ensin rajavirkailijan juttusille paperia täyttämään, sitten poliisisetältä leima kyseiseen paperiin ja jälleen takaisin rajavirkailijalle lapun kanssa. Kun vielä laukut olisi tutkittu, niin olisi vetänyt vertoja Chilelle. Ecuadorin puolella selvittin normaaleilla muodollisuuksilla, vaikkakin rajavirkailijalle oli huima yllätys kun gringot eivät olleetkaan alemaneja.

Ennen päätöstä matkustaa Ecuadoriin vietimme muutaman päivän rannikkolla Chiclayossa, joka olikin varsin miellyttävä kaupunki. Ympäristössä on muutama tärkeä arkeologinen kohde, mutta turisteja näkyi silti vähän. Ehkä siksi tuntui, että olimme itse nähtävyyksiä kaupungilla liikkuessamme, sen verran paljon gringoja ihmeteltiin ja kotimaata kyseltiin. Etsinnöistä huolimatta emme löytäneet kaupungin kuuluisalle noitatohtorimarketille; alue on nimittäin tunnettu, hmmm, sanotaanko rohtoihin ja noitotohtoriuteen perustuvista parannuskeinoista. Sen sijaan herkullisille suklaakakkukahveille eksyimme pariin kertaan, mikä ei kyllä tehnyt hyvää hienosti alkaneelle laihduskuurille; olemme molemmat laihtuneet reissun aikana enemmän tai vähemmän kymmenen kiloa. Chiclayossa hemmottelin itseäni myös kampaajalla, ensimmäistä kertaa lähes seitsemään kuukauteen. Palvelu oli ystävällistä, joskaan ei kovin ammattitaitoisenoloista, mutta riittävää kahden euron hinnalla minun matkahiuksiin, jotka pysyvät taas ojennuksessa ehkä ensi viikkoon.