Elämä Perussa on vuoristorataa, monella tapaa. Cuscon jälkeen matkasimme Liman kautta ensin Trujilloon, sieltä Cajamarcaan ja edelleen Celendinin kautta Chachapoyakseen, jossa nyt pidämme majaa. Pohjois-Perun vuoristo on kaunista seutua, varsin vihreää, joskaan täällä ei kannata kärsiä korkeanpaikankammosta, jos aikoo bussilla perille. Yksi koko reissun tähänasti hienoin bussimatka maisemien puolesta oli noin kymmenen tunnin köryytys Celendinistä Chachaan, ylös ja alas vuorilla. Sen sijaan rannikon Panamericana ei saa meiltä kiitosta; kuulokkeista tulvinut Chris Rean "Road to hell" tuntui monella tapaa todelliselta tuolla matkalla, enkä tarkoita aavikkomaisemaa. Nyt tiedämme millaisissa oloissa tuotetaan Perun ei-vapaan kanan munat ja mistä tulee Glorian kahvimaito...

Viimeisen viikon olemme kolunneet inkoja edeltäneiden kulttuurien jälkeensä jättämiä (kulttuuri)kohteita. Trujillossa vierailimme Chimu-kulttuurin Chan Chan -raunioilla, jotka voisivat varmasti olla Machu Picchun veroiset, jos ne vain olisi restauroitu. Nyt suurin osa kaupungista on edelleen hautautunut aavikon hiekkaan ja Huanchacon rantakohteeseen vievä tie kulkee hienosti raunioiden läpi. Trujillo on muutenkin upea esimerkki surkeasta kaupunkisuunnittelusta: keskustassa on noin reilun kilometrin säteellä kielletty yksityisautoilu, vain taksit ovat sallittuja. No, mitä on tapahtunut, lopputuloksena viihtyisä autoton kaupunkikeskusta? Kaukana siitä! Keskustassa on enemmän takseja kuin normipaikassa yleensä autoja. Villi veikkauksemme on, että paikalliset ovat vain liimanneet autoonsa taksin tarran saadakseen ajaa keskustassakin. Ja ilmanlaatu on sen mukainen.

Cajamarca oli Trujilloa hieman viihtyisämpi paikka. Suurin osa suunnitellusta vain jäi tekemättä, sillä olimme molemmat sairaana. Kun pääsimme jälleen tolpillemme, kävimme polskimassa inkojen kylpylässä. Juhannussauna tuli vähän myöhässä ja muistutti enemmän venäläistä banjaa kuin suomalaista saunaa, mutta hien sai hyvinkin pintaan. Cajamarcassa vietimme myös yhden reissun ihmeellisimmistä illoista, kun paikallinen Julio sattui lounasaikaan käväisemään ystävänsä baarissa, jossa olimme syömässä, ja lopputuloksena saimme kutsun iltaa istumaan samaiseen baariin. Hetken empimisen jälkeen suostuimme ja niin sitten istuimme iltaa Julion kanssa, joka ei puhunut englantia emmekä me edelleenkään niin hyvää espanjaa...

Chachapoyaksen ympäristö on täynnä nimikkokulttuurin jälkiä. Tunnetuin on varmasti Kuelap, Machu Picchuun usein verrattu rauniokaupunki, jonne teimme kahden päivän omatoimivaelluksen, tosin inka-polkuja pitkin. Perulaiseen tyyliin opasteita ei ole, joten teimme kolme harhalenkkiä jo ensimmäisenä aamupäivänä. Turisti-infon ohjeajat ei oikein pitäneet paikkaansa, neljän tunnin kävelypätkä kesti viisi tuntia ja viiden tunnin etappi alle kaksi tuntia. Viimeisen päivän kilometrin korkeussuuntainen nousu tuntui jaloissa, mutta takaisin oli tultava alas, sillä taaskaan infon tieto ei pitänyt paikkaansa, eli autoja Chachapoyakseen ei ylhäältä saanutkaan. Hortoilimme vaihtoehtoreittiä summamutikassa takaisin lähikylään, josta sattumalta pääsimme ohiajavan minibussin takapenkille.

Perjantana kävimme katsomassa Karajian sarkofagit, pienehköt ukkelit kallionkielekkeellä, ja pikkureissusta kehkeytyikin varsinainen elämyspäivä. Jäimme nimittäin jumiin Cruzpatan-kylään, kun collectivot eivät sattuneetkaan kulkemaan takaisin. Asiaa kysyttäessä paikalliset vain osoittivat tietä että siellä se Luyan kylä on. Niin-in, muutaman tunnin vaelluksen päässä, mutta ei auttanut; gringot kävivät matkaan. Lähes kahden tunnin kuluttua tuli ensimmäinen auto, ei collectivo vaan paikallinen nuorimies, joka ystävällisesti tarjosi kyytiä - toyotan avolavalla jauhosäkkien päällä. Ja taas mentiin! Luyaan päästiin ja sieltä löytyi taas onnellisesti collectivo Chachaan.

Varsinkin maaseudulla ihmiset ovat ystävällisiä ja aina vähintään tervehtimässä. Mutta se mikä Perussa on alkanut käydä hermoilla on hotellit, tai millä nimellä ne milloinkin kulkevat. Suurimmassa osassa niissäkään ei usein ole muuta vikaa kuin hinta, joka ei ole missään suhteessa laatuun. Usein kuulee sanottavan, että Lima, Cusco ja Arequipa ovat kalliita paikkoja, mutta me olemme löytäneet niistä edullisen mutta laadukkaan majoituksen, tarkoittaen mm. siistiä huonetta omalla kylppärillä, lämmintä vettä suihkussa, aamiaista ja nettiä. Sen sijaan viimeksi vierailluissa kaupungeissa hinta-laatu-suhde majoituksessa ei kovinkaan monessa paikassa ole ollut kohdallaan; huumori loppui täällä Chachassa ja kävelimme ulos hostalesta, kun ensin ei tullut luvattua lämmintä vettä ja sitten loppui veden tulo kokonaan kylppäriin. Puolen vuorokauden bussimatkan jälkeen tuollaiset asiat kun ei jaksa naurattaa, jos ne ovat olleet yksi painava syy valita kyseinen paikka. No, enää kolmisen viikkoa tätä mannerta jäljellä ja neljän tähden Hilton kutsuu New Yorkissa...

Tänään jatkamme matkaa kohti Chiclayota yöbussilla. Kymmenen tunnin matkan jälkeen saavumme rannikolle, josta eteenpäin ei vielä ole suunnitelmia, ehkäpä Ecuadoriin.