On tainnut tulla aika sanoa jotain positiivista Etelä-Amerikasta. Olemme nimittäin viihtyneet Boliviassa. La Paz ympäristöineen on henkeäsalpaava, sanan kaikissa merkityksissä. Vuoristotauti ei kuitenkaan ole päässyt yllättämään, vaikka välillä olemme käyneet yli 4000 metrissä. La Pazissa olemme viettäneet oikeaa turistielämää, näillä hinnoilla se on mahdollista, ja käyneet katsomassa kunnolla nähtävyyksiä. Tosin kaupunki itsessään on jo melkoinen nähtävyys, etenkin selkeällä säällä lumihuippuisen Illamani-vuoren (6402m) häämöttäessä taustalla. Tiwanakun Inka-rauniot tosin jätimme väliin, kun hinta olikin kolmessa vuodessa viisinkertaistunut. Nooh, käppäilimme sitten hetken kylässä keskellä maaseutua ennen kuin otimme bussin takaisin La Paziin. Maaseudun maisemat yksinään tekivät reissusta käymisen arvoisen. Bolivia vaikuttaa kaikenkaikkiaan paljon siistimältä kuin vaikka Brasilia. Kyllähän täälläkin roskia ympäristössä näkee, ja takkuisia kulkukoiria, mutta yleisilme on hoidetumpi ja koirat paremmassa kunnossa; La Pazin katukauppiasmummut näyttävät ruokkivan niitä palasilla myynnissä olevista sianruhoista.

Tänään palasimme Titicaca-järveltä. Copacabana oli hieman turistisoitunut, kuten myös itse Aurinkosaari (Isla del Sol), mutta maisemat olivat u-p-e-a-t! Matkasimme laivalla saarelle, jossa vaeltelimme päivän ihanassa hiljaisuudessa; jotenkin onnistuimme lopulta hukkaamaan muut turistit. Itse Inka-rauniot eivät sykähdyttäneet, sen verran vähän niistä oli jäljellä. Maisemat reissun halvimmasta majatalosta olivat erittäin kauniit lumipeitteisille vuorille. Aamulla kömmimme satamaan kahdeksan maita tarkistamaan laivan lähtöaikoja, ja saimmekin paikallisen vanhuksen avustuksella paikat juuri lähdössä olleeseen yksityisalukseen, turistiveneen hinnalla tosin. Kerran näinkin.

La Paz on sivistynyt paikka, sillä täällä saa katsoa leffatkin alkuperäiskielellä. Yhden iltapäivän istuimme siis katsomassa Robin Hoodia. Jossain vaiheessa elokuvaa havahduin miettimään, että mitenhän paikalliset kokevat eurooppalaisesta keskiajasta kertovan elokuvan. Itsellehan esimerkiksi kyseinen legenda Robin Hoodista on keskeinen osa oman maanosan historiaa, mutta vastaavasti itse en ymmärrä mitään vaikka Che Guevarasta. Elokuvan myötä olin niin palannut Eurooppaan, että kesti hetken palata takaisin etelä-amerikkalaiseen arkeen. Erilaiset mediat ovat reissussakin tärkeitä. Boliviassa saa elokuvien lisäksi myös telkkua katsoa alkuperäiskielellä, mikä on Brasilian portugali-tuputuksen jälkeen kivaa. Meillä on yleensä iltaisin espanjan oppitunnit milloin minkäkin jenkkisarjan seurassa, ja kielitaito onkin karttunut mukavasti käytännön espanjan fraaseilla.