torstai 29. huhtikuuta 2010

Luihun vuokraemäntämme mukaan olemme olleet onnekkaita sään suhteen, joka kuulemma on ollut varsin kesäinen; suomalaisittain voi sanoa, että kyllä vain, lämpötila on pyörinyt siellä +30 asteen paremmalla puolella. Maanantaina saimme maistaa vaihteeksi brasilialaista syksyä, mikä tarkoittaa kohtuullisen rankkoja sadekuuroja. Maanantai oli kuitenkin Maceio-päivä, joten sateet ei haitanneet, paremminkin helpottivat suurkaupungin seisovaa lämpöä. Emme edelleenkään pidä Maceiosta. Barrassa voi aina välillä unohtaa sen tosiasian, että olemme edelleen kehitysmaassa, jossa ympäristöongelmat suorastaan räjähtävät silmille. Näillä mantereilla matkustellessa tajuaa välillä liiankin selvästi sen valtavan haasteen, jonka edessä ympäristönsuojelu (tai eläinsuojelu) tällä pallolla on. Esimerkkinä, Barran läpi virtaavassa joessa pojat ilakoivat uimassa tai uittavat hevosiaan, samassa joessa perheenäidit pesevät pyykit ja astiat, villi veikkaukseni on, että samasta joesta otetaan juomavesi ja satavarma olen, että samaiseen jokeen valuvat myös jätevedet suoraa putkea taloista rantatörmältä...Ja Atlantti loppusijoituspaikkana on vain noin 200 metrin päässä.

Brasilian rannikko alkoi ahdistaa sen verran, että varattiin lennot.. Ehei, NIIN paljon ei sentään ahdistanut, ihan vain Manaukseen ne lennot otettiin. Jätämme siis bussimatkan Belemiin ja alavirran Amazonista väliin. Manauksesta olisi tarkoitus keinua riippukeinussa Rio Madeiran aaltojen tahtiin kohti Boliviaa. Tai katsotaan nyt mihin suuntaan se riippukeinu lopulta kelluukaan, Manauksesta on vesiväylä lähes kaikkiin ilmansuuntiin. Manauksella on huono maine rumana kaupunkina, mutta odotamme jo kovasti uutta maisemaa. Reppuun on varattu kunnon purkit off-myrkkyä, kun kartasta, useamman tunnin vaeltelusta, noin paristakymmenestä tienkysymisestä, superavuliaista ihmisistä ja yhdestä sairaalakäynnistä huolimatta emme onnistuneet löytämään trooppisten tautien sairaalaa, jossa olisimme kuulemma saaneet piikin malariaa vastaan. No, suoraan sanottuna en ole yhtään innostunut ottamaan lariam-piikkiä Amazonille, "Anakonda" kun on jo muutenkin yksi suosikkileffoistani. Olemme vain hämmästyneitä, miten vaikeaa täällä on saada malarialääke, kun Afrikassa malaronen rinnakkaislääkkeet tunnettiin ja niitä sai lähes apteekista kuin apteekista. Summa summarum, asennevamma tätä mannerta kohtaan jatkuu, ehkä se hellitää, kun saadaan Amazon ja Andit kiikariin...

2 kommenttia:

  1. Asennevamma mannerta kohtaan poistuu ihan takuuvarmasti viimeistään Andeilla! Terkkuja alpakoille <3

    VastaaPoista
  2. Ihania alpakoita tuli jo vastaan heti La Pazin porteilla. Vahan olen kade niille niiden paksusta turkista, prhyyy! La Paz on kaunis, ja varmaan uskot sen olevan, sen verran vahan ylistyssanoja taalta olen jaellut :). Viime yo vietettiin kolmen peiton alla, onneksi loytyy pipo kassista. Tropiikin jalkeen viileys tuntuu helpottavalta. Onneksi kuitenkin tuli kuumaa vetta suihkusta.. Ja ne Andit, upeat ovat!

    VastaaPoista