Keskiviikkoinen kansallinen juhlapäivä (vapaapäivä siis) herätti Barra de Sao Miguelin eloon. Normipäivänä reilun rantasuikaleen valkoista hiekkaa saa vain itselleen ja pikkukaupungin päätiellä saa maleksia yksinään. Brasiliassa kun on syksy. Barra, ja etenkin sen ranta, on kuitenkin viihtyisämpi kuin hieman eloisampi Frances. Uuden majapaikan emäntä sen sijaan voisi ottaa oppia Ericin palveluasenteesta (uskoni ruotsalaisiin on kohonnut huimasti tämän kokemuksen myötä). Tämä alunperin argentiinalainen, sujuvasti espanjaa ja englatia, välistä uskoakseni myös portugalia, sekaisin puhuva nainen on liukas businessnainen, mutta toistaiseksi olemme saaneet pidettyä hänet kurissa.

Barra on hieman kummallinen paikka. Täällä on paljon kalliinnäköisiä yksityistaloja rannalla, kylläkin tyhjinä nyt. Samoin erityyppisiä pousadoja on pilvin pimein. Ihmetyttää vain, että ovatko ne kaikki joskus todellakin täynnä. Myytävänä-kylttejä näkyy paljon, mutta silti joku uskoo Barraan: "keskustaan" on nousemassa ainakin viidentähden loistolukaali noin kymmenellä uima-altaalla, huh! Kuitenkin ulkomaiset turistit ovat täällä harvassa. Törmäsimme yhteen ranskalaispariskuntaan Francesissa, ja ihonväristä päätellen (=erittäin valkoinen...) muutamia muitakin oli sinne eksynyt, mutta pääosin matkailua ylläpitävät paikalliset. Pikkukaupunkien paikalliset puolestaan ovat erittäin kiinnostuneita turisteista. Saimme Francesissa jonkinsortin ystävän noin viisikymppisestä setästä, jonka kanssa olisi varmasti ollut mielenkiintoista jorista enemmänkin, jos vain olisi ollut yhteinen kieli. Yllättävän paljon hänen portugalinkielisistä jutuistaan, käsimerkein siivitettynä, kuitenkin tajusi. Moni paikallinen kohotteli kulmakarvojaan, kun setä tuli vaihtamaan poskisuudelmia (Pekan hän tosin kätteli...) aina nähtyään meidän rannalla; taatusti koko kylä tiesi meidät turisteiksi ja kun kansallisuus oli selvitetty, varmasti tiedettiin myös kenen luona asuttiin.

Barran majapaikan terassilla iltatuulen puhallellessa on kiva nauttia illallinen, joskin päiväsaikaan katolta on vielä paremmat näkymät merelle. Olemme intoutuneet kokkailemaan. Kaupan hyllystä löytyi makoisan näköinen maissikakkupaketti, plussana valmistus ilman uunia. Lopputulos oli aivan paketissa luvatun näköinen, mutta maku sai vain "ihan syötävää" -arvostelun; emme siis osta uudelleen. Niiiiin makoisilla juustopöyryköillä taas voi räjäyttää kolesteri- ja rasva-arvot taivaisiin; varsinkin, kun Ericin kuntosali ei ole enää käytössä. Perunat ovat täällä järkyttävän kalliita, yli kaksi euroa kilo. Niitä kuulemma syödään erityisesti pääsiäisenä kalan kanssa. Eric oli suunnilleen pyörtyä, kun kuuli, ettei Pekka ole syönyt yhtään pihviateriaa täällä. Emme erityisesti harrasta ulkoruokintaa. Hedelmätkään eivät ole superhalpoja, vaikka suurin osa paikallisesti kasvaakin, mutta euron ananaksia tulee nautittua usein. Jäätelön kulutus lopahti, kun kauppaan on täällä matkaa useampi kilometri; olkoon kuinka syksy tahansa, lämmintä on jotain +30 astetta...