Yellowstone, tuo maailmanluokan kansallispuisto ansaitsee kaiken sen hehkutuksen, jota siitä kuulee. Ainoana miinuksena voi mainita vielä tähän aikaan vuodesta hallitsevan tungoksen; enpä todellakaan haluaisi olla Yellowstonessa heinäkuussa, jolloin puistossa vierailee kaksi miljoonaa (!) ihmistä, kun vuoden kokonaisvierailijamäärä kieppuu kolmessa miljoonassa. Ihmispaljoudesta huolimatta saimme onnenmyyrinä leiripaikat juuri niille leirialueille, joille halusimmekin.
Ja Yellowstonessa oltiin kotona. Ensimmäiset kolme päivää jahtasimme susia Lamar-laaksossa aamua iltaa ja välillä päivälläkin. Harmaaturkit vain pysyivät piilossa. Biisoneja sen sijaan näimme satoja ja taas satoja, välillä nukkumassa viereisellä leiripaikallakin. Yhtenä kuumana iltapäivänä saimme todistaa, yhdessä kymmenien muiden katsojien kanssa, taitavaa kiipeilyä kuolleilla puunrungoilla kalliorinteellä - musta karhun toimesta! Karhuista näkyi paljon jälkiä, mutta tuo pieni (150 kiloa...) karhu oli meidän ainoa näköhavainto niistä. Lauantaina olimme menossa katsomaan biisoneja Hayden-laaksoon, kun jäimme ruuhkaan. Sellainen ruuhka tarkoittaa lottovoittoa, sanoo kokenut villieläinbongari. Kyllä vain, sillä kertaa kaksi oikein. Yellowstone-joen penkalla paistatteli päivää kaksi sutta. Opin tuolloin, etta harmaa susi voi olla myös musta, aivan kuten mustan karhun väritys voi olla mitä vain valkean ja ruskean sävyistä mustaan. Toisella puolella laaksoa oli biisonin ruho, ja arveltiin susien olevan matkalla sinne. Samaisella haaskalla oli aamulla nähty harmaa karhu.
Eläiten lisäksi Yellowstone on tulvillaan geotermaalisia ihmeitä, puistosta löytyy noin 10 000 geotermaalista ilmiötä kuten kuumia lähteitä ja mutalähteitä, geysireitä ja fumaroleja. Ihmettelimme niitä useamman päivän. Osallistuimme myös rangereiden vetämille kierroksille ja juttutuokioihin, ne olivat hyvä tapa oppia juuri Yellowstonen alueesta. Tässä asiassa amerikkalaiset puistot eroavat merkittävästi afrikkalaisista serkuistaan. Yhdysvalloissa rangerit (tai puistonvartijat kai suomeksi) ovat paikalla opastamassa ja kouluttamassa ihmisiä; tietenkin työnkuvaan mahtuu sata muutakin asiaa, kuten opimme, kun vietimme sattumalta yhden iltapäivän ratsastavan rangerin seurassa, joka sattui samalle vaellusreitille. Afrikassa sen sijaan ensimmäisenä tarjotaan AK-47:aa, kun nyt olet potentiaalinen salametsästäjä.
Grand Tetonin kansallispuisto, Yellostonen eteläinen rajanaapuri, tarjoaa luonnollisesti samaan ekosysteemiin kuuluvana lähes saman eläinvalimoiman, mutta markkinoi itseään kuitenkin enemmän vuorinäkymillä. Tetonin vuorijono yli 3000-4000 metrin huippuineen on läsnä kaiken aikaa ja tarjoaa kuulemma upeat vaellus- ja kiipeilymaastot, emme kokeilleet. Yksi Tetonin huippuhetkiä oli nähdä kaksi majavaa työssään. Suurin osa (japanilais)vierailijoista tulee puistoon katsomaan hirviä, todella sykähdyttävää suomalaiselle... Eiväthän ne eläimet näissä puistoissa niin eksoottisia yleisesti ottaen ole, mutta todennäköisyys bongata suurpeto on suuri.
Matka jatkui puistosta etelään. Ajoimme Pilot Butten (yli 2000 metriä korkea maamerkki puoliaavikolla) -maisemareitin Green Riveriin tarkoituksena nähdä vielä Wyomingin villihevosia. Näimmekin kaksi pientä ryhmää. Flaming Gorgen virkistysalue ei ensinäkemältä tuntunut tarjoavan oikeastaan mitään muuta uutta kuin lämpimät suihkut (ja vaihteeksi lämpimän yön Grand Tetonin lähes pakkasöiden jälkeen), mutta löytyihän sieltä(kin) geologinen ihmemaa, kun kävi jututtamassa paikallisen Metsähallituksen infoa. Seuraava isompi etappi taitaa olla Salt Lake City ja suuri suolajärvi.
