Elämä Rarotongalla on rauhoittunut ensimmäisen viikon koheltamisen jälkeen. Olemme huomaamatta siirtyneet paikalliseen "kookospalmuaikaan"  - asiat tapahtuvat ajallaan (paikallisella ajattelulla tyyliin "pähkinä tipahtaa, kun se on kypsä"). Suurin syy laiskotteluun on ehkä säässä, se kun ei ole ollut mitenkään paratiisimainen. Vettä on tullut taivaan täydeltä harva se päivä, kuuroina, mutta niitä sitten riittävällä tiheydellä. Kyllä, syklonikausi tarkoittaa sateita ja myrskytuulia Tyynellämerellä. Tekemistä sadepäiviin on löytynyt paikallisesta kirjastosta, jonka asiakkaiksi liityimme. Kokoelma on yllättävän hyvä, joskin esimerkiksi matkakirjojen osalta hieman vanhentunut.

Ei sillä, että täällä olisi kiire mihinkään muutenkaan - kun kauaksi ei pääse. Saaren kiertävä päätie on 32 kilometriä pitkä ja sen ajaa mukavasti pyörälläkin. Cookin pääkaupunki Avarua on ehkä maailman suloisin lajissaan. Kaupunki on käytännössä yksi parin kilometrin mittainen rantakatu, jonka varrelta löytyvät kaikki tarvittava, kaupat, posti, pankit, ravintolat. Sopivasti ajoitetulla kaupunkivierailulla voi huvittaa itseään katsomalla, kun turistit suorittavat skootterin ajotestiä poliisiaseman pihassa - käytännössä ajavat muutaman kymmenen metriä ja kiertävät pari tötteröä, ja maksua 25NZ$ kiitos! Ihmettelemme miksei tavallinen pyörä kelpaa, se on ekologinen vaihtoehto, sen ajamiseen ei vaadita korttia (ehkä pitäisi, köhköh...) ja liikuntaa saa ihan huomaamattaan. Mutta eihän länsituristeilta voi kieltää liikkumisen riemua avoautolla...

Vuokraemäntämme on myös rauhoittunut. Hänellä oli nimittäin tapana puhua enemmän ja nopeammin kuin kiwienglantiin tottumattomat aivot ehtivät käsittää. Nykyään ymmärrämme toisiamme. Uusi-seelantilainen  isäntäpariskuntamme on varsinainen pakkaus, mutta ihmiset viihtyvät heidän luonaan - emme ole nimittäin ainoat pitkäaikaisasukkaat. Paikan karvaiset perheenjäsenet, kaksi koiraa ja kolme kissaa, lievittävät lemmikki-ikävää. Herätyskellona, yleeensä aamulla kello neljä, toimivat, prhhh niin ärsyttävät, kukot.

Ja mitä lysti täällä maksaa - kuka tunnustaa miettineensä? Tyynenmeren saaria pidetään usein kalliina matkakohteena. Ne ovatkin saaresta riippuen ja varmasti verratuna esimerkiksi Aasiaan. Yhdysvaltojen jälkeen hinnat tuntuvat kuitenkin varsin kohtuullisilta; ottaen huomioon, että melkein kaikki on tuontitavaraa lähinnä Uudesta-Seelannista. Maksamme bungalowistamme pienen helsinkiläisasunnon verran kuussa, ja se on täällä kuitenkin halvimmasta päästä lajissaan. Oma rauha, viihtyisä bunglalow kaikilla mukavuuksilla suoraan rannalla korvaavat pienet puutteet sijainnissa - se sijainti suhteessa uimarantaan on se juttu mistä täällä yleensä maksetaan. Ruoan hinnan suhteen olen ollut helpottunut. Olin peloteltu pilalle, että Cookilla pitää laihduttaa, kun ei ole vara syödä. No, ei ihan. Eihän ruoka ilmaista ole, hinnat ovat hyvin pitkälle Suomen tasoa. Eräs tapaamamme brittipariskunta oli kylläkin pöyristynyt hinnoista, mutta kai kyse on siitäkin mitä syö. Pekasta on huomaamatta kehittynyt kasvissyöjä... Selvää säästöä, niin monessa mielessä. Ja se pullovesi, miksi oi miksi ihmiset sitä juovat!

Paratiisisaaremme elämä on ollut vaihderikasta. Laskeutuessamme Rarotongan kentälle vettä tuli taivaan täydeltä. Tavarat pääsivät ikävästi kastumaan ennen majapaikkaan saapumista. Tästä alkoi pitempiaikaisen majoituksen haku. Päätimme pysyä pääsaarella ja olla matkustamatta Aitutakille tahi edemmäs. Säästetyillä rahoilla voimme sitten lennellä Tongalle tai jollekin muulle hyvältä vaikuttavalle Tyynenmeren saariryhmälle. Turisti-infon huonoudesta huolimatta onnistuimme löytämään neljäksi viikoksi bungalowin hienolla merinäköalalla. Uimaan mökin edessä ei pysty kivikkoisuuden takia, mutta maisema ja viihtyisä väliaikaiskoti korvaavat sen puutteen. Snorklausta olemme harrastaneet saaren eri puolilla, mutta vielä emme ole löytäneet huippupaikkaa. Kaloja on sen miljoonaa eri kokoa ja väristä, mutta korallit ovat kuolleet. Meritähdet sentään tuovat väriä kivien sekaan.

Saari on näytellyt myös ikävämpää puoltaan. Kuulimme tapaamiltamme suomalaisilta, että heiltä oli viety rahat bungalowista heidän nukkuessaan. Afrikassa meitä uhkailtiin AK-47:lla, Paraguaissa tuli nyrkistä, Brasiliassa vaihteeksi uhattiin pistoolilla, mutta täällä enimmäisen kerran varas onnistui tekosissaan. Parin päivän turhauttavan etsinnän ja suurten hikipisarojen jälkeen saimme hankittua polkupyörät 1,5€ päivähintaan. Istuimme nautiskelemassa illallista terassilla, kun Suvin pyörä päätti laskea ilmat eturengaastaan. Kuuntelimme pihinää ja katselimme, kun pyörä kaatui kaidetta vasten. Päätimme tutkia asiaa tarkemmin aamulla. Herättyämme totesin molempien pyörien eturankaiden olevan poissa. Ajattelin vuokraisännän vieneen ne korjattavaksi. Renkaat oli kuitenkin otettu niin kiireellä irti, että tavaraa oli jäänyt hujanhajan, joten totesimme varkaiden vierailleen. Sen siitä saa kun vuokraamo ei anna kunnon lukkoja. Vuokraemäntä soitti poliisit paikalle asiasta kuultuaan. Meidän piti täyttää raportti tapahtuneesta. Minun haastattelijalla oli päämurheena tekstirivien kertyminen. Vähintään sivu piti raapustaa vaikka vallinneesta säätilasta. Hattua täytyy silti heille nostaa. Neljä tuntia tapahtuneesta ja he ilmoittivat etupyörien löytyneen! Jatkossa pyöritämme parin metrin kettingin pinnojen väliin. Ovia olemme aina pitäneet lukossa ja rinkat/reput ovat kytkettyinä toisiinsa yötä päivää. Hotelleissa/hostelleissa asettelen sohvan tai jotain kilisevää oven/portaiden eteen välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä. Neljättäkymmentä käydessä ei enää reikiä nahkaansa kaipaa edes seikkailumielessä. San Franciscossa joku yritti aamukuudelta sisään, mutta muuten olemme saaneet olla rauhassa.  Suvi kylläkin herättää joka toinen yö, kun kuulee kolinoita tai näkee pingviinien pitävän ratsastuskilpailuja intian norsuilla parvekkeella/olohuoneessa.

Uuteen bungalowiin sopeutuminen on muuten sujunut hyvin. Ennätimme jo hankkia nettiliittymänkin, mutta ilo oli lyhyt aikainen. Kotona huomasimme liittymän olevan aktiivinen vain seitsemän päivää. 35 euroa viikosta! Marssimme takaisin kauppaan valmiiksi mietittyine valitussaarnoineen. Rahat palautuivatkin sormia napsauttamalla. Pöllähtyneenä ihmettelimme, että mitäs seuraavaksi. Surffailu katukioskeissa maksaa yli 5 euroa tunti, jatkomatkasuunnitelmien teko käy siis kalliiksi. Eli jos jollakulla sattuu olemaan persian/farssin kielen opiskelumateriaalia tai linkkejä, niin mielellään otamme niitä vastaan. Onko Miksulla mitään sähköisessä muodossa? Enkunkielisissä materiaalissa ääntämisohjeet ovat täyttä hölynpölyä meikäläiselle vaikka kuuntelenkin sujuvasti 17 kieltä ja vaikenen vielä useammalla.