Elämä Rarotongalla on rauhoittunut ensimmäisen viikon koheltamisen jälkeen. Olemme huomaamatta siirtyneet paikalliseen "kookospalmuaikaan"  - asiat tapahtuvat ajallaan (paikallisella ajattelulla tyyliin "pähkinä tipahtaa, kun se on kypsä"). Suurin syy laiskotteluun on ehkä säässä, se kun ei ole ollut mitenkään paratiisimainen. Vettä on tullut taivaan täydeltä harva se päivä, kuuroina, mutta niitä sitten riittävällä tiheydellä. Kyllä, syklonikausi tarkoittaa sateita ja myrskytuulia Tyynellämerellä. Tekemistä sadepäiviin on löytynyt paikallisesta kirjastosta, jonka asiakkaiksi liityimme. Kokoelma on yllättävän hyvä, joskin esimerkiksi matkakirjojen osalta hieman vanhentunut.

Ei sillä, että täällä olisi kiire mihinkään muutenkaan - kun kauaksi ei pääse. Saaren kiertävä päätie on 32 kilometriä pitkä ja sen ajaa mukavasti pyörälläkin. Cookin pääkaupunki Avarua on ehkä maailman suloisin lajissaan. Kaupunki on käytännössä yksi parin kilometrin mittainen rantakatu, jonka varrelta löytyvät kaikki tarvittava, kaupat, posti, pankit, ravintolat. Sopivasti ajoitetulla kaupunkivierailulla voi huvittaa itseään katsomalla, kun turistit suorittavat skootterin ajotestiä poliisiaseman pihassa - käytännössä ajavat muutaman kymmenen metriä ja kiertävät pari tötteröä, ja maksua 25NZ$ kiitos! Ihmettelemme miksei tavallinen pyörä kelpaa, se on ekologinen vaihtoehto, sen ajamiseen ei vaadita korttia (ehkä pitäisi, köhköh...) ja liikuntaa saa ihan huomaamattaan. Mutta eihän länsituristeilta voi kieltää liikkumisen riemua avoautolla...

Vuokraemäntämme on myös rauhoittunut. Hänellä oli nimittäin tapana puhua enemmän ja nopeammin kuin kiwienglantiin tottumattomat aivot ehtivät käsittää. Nykyään ymmärrämme toisiamme. Uusi-seelantilainen  isäntäpariskuntamme on varsinainen pakkaus, mutta ihmiset viihtyvät heidän luonaan - emme ole nimittäin ainoat pitkäaikaisasukkaat. Paikan karvaiset perheenjäsenet, kaksi koiraa ja kolme kissaa, lievittävät lemmikki-ikävää. Herätyskellona, yleeensä aamulla kello neljä, toimivat, prhhh niin ärsyttävät, kukot.

Ja mitä lysti täällä maksaa - kuka tunnustaa miettineensä? Tyynenmeren saaria pidetään usein kalliina matkakohteena. Ne ovatkin saaresta riippuen ja varmasti verratuna esimerkiksi Aasiaan. Yhdysvaltojen jälkeen hinnat tuntuvat kuitenkin varsin kohtuullisilta; ottaen huomioon, että melkein kaikki on tuontitavaraa lähinnä Uudesta-Seelannista. Maksamme bungalowistamme pienen helsinkiläisasunnon verran kuussa, ja se on täällä kuitenkin halvimmasta päästä lajissaan. Oma rauha, viihtyisä bunglalow kaikilla mukavuuksilla suoraan rannalla korvaavat pienet puutteet sijainnissa - se sijainti suhteessa uimarantaan on se juttu mistä täällä yleensä maksetaan. Ruoan hinnan suhteen olen ollut helpottunut. Olin peloteltu pilalle, että Cookilla pitää laihduttaa, kun ei ole vara syödä. No, ei ihan. Eihän ruoka ilmaista ole, hinnat ovat hyvin pitkälle Suomen tasoa. Eräs tapaamamme brittipariskunta oli kylläkin pöyristynyt hinnoista, mutta kai kyse on siitäkin mitä syö. Pekasta on huomaamatta kehittynyt kasvissyöjä... Selvää säästöä, niin monessa mielessä. Ja se pullovesi, miksi oi miksi ihmiset sitä juovat!