Syyriasta pääsimme pois taksikyydillä. Ainoa linja-auto Alepposta Antakyaan olisi mennyt aamuviideltä, eikä Suvia siihen saanut lähtemään. 70 kilometrin kyyti maksoi taksilla reilut viisi euroa enemmän bussiin verrattuna, joten hyville yöunille ei tullut kummoisesti lisähintaa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta tax free-myyjän tulkkaamana suostuimme toimittamaan kuskille tupakkikartongit. Loput kymmenen kartonkia kuski teippaili takkinsa sisäpuolelle ja auton rakenteisiin. Tullia toiminta ei suuremmin kiinnostanut, joten ongelmitta pääsimme Antakyaan. Sieltä kaivoimme bussin Adanaan, jonka olemassaolosta emme edes aiemmin tienneet. Adanasta piti mennä laumoittain busseja Antalyaan, mutta jouduimme tietenkin väärälle asemalle. Aseman ainoa englantia puhuva henkilö kaivettiin tulkkaamaan ja bussiliput saatiin järjestettyä. Lisäksi palveluun kuului nouto asemalta, joka ei kuulunut bussin reitille. Turkkilaiselle palvelulle suuri plussa. Matka venähti luvatusta kymmenestä tunnista parilla tunnilla, mutta maisemat olivat hienot vuorien ja meren väliin litistetyllä serpentiinitiellä.
Turkissa hinnat ovat turistien myötä nousseet korkeiksi. Hieman kirpaisee, kun kahvikupista tahdotaan samaa kuin Suomessa. Edullista ruokaa kuitenkin löytyy, kun jaksaa etsiä sivukujia. Länkkäriruoka kyllä maistuu parin viikon pitaleipäkuurin jälkeen. Majoitus ei ole täällä enää halpaa, mutta edullista verrattuna Eurooppaan. Majapaikkojen taso on korkeampi kuin vaikka Syyriassa lähes samalla rahalla. Kymmenen vuotta sitten saamamme Turkki/Alanya-trauma on paranemaan päin. Ajoimme matkalla Alanyan läpi emmekä siltikään käsitä miksi jotkut vuosi toisensa jälkeen sinne palaavat, kun turistiturkin ulkopuolella maa näyttää aivan erilaiselta. Ajattelimme matkalla Istanbuliin vielä vierailla muutamissa historian kirjoista tutuilla paikoilla kuten Olympos, Efesos ja Troija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti