Junamatkustaminen Euroopassa voi olla edelleen trendikästä, mutta sen fiksuudesta emme ole enää niin varmoja. Jotenkin on kummallista, että lentämällä pääsee huomattavasti halvemmalla ja lyhyilläkin reiteillä huomattavasti nopeammin, vaikka huomioi mukaan myös tuntien odotusajat kentillä (asia, jonka ihmiset yleensä unohtavat lentoaikoja laskettaessa). Edes vuonna 2011 internetistä ei löydy hintoja kansainvälisille junilla, saksalaiset ovat sentään aikataulut sinne väsänneet. Yritämme kuitenkin epätoivoisesti pitää kiinni vihreästä linjasta ja välttää lentoja silloin kun mahdollista.

Kaunis, pääsiäisturisten valloittama Istanbul alkoi yllättävän äkkiä tuntua nähdyltä. Kaupungin basaari oli himmeä, turistisoitunut kokemus syyrialaisten serkkujensa jälkeen. Kun Starbucks on kaupungin halvin kahvila, voi jotain päätellä inflaation suuruudesta. Hotellimme ja sen viereiset kauppakadut olivat venäläisten enklaavi; venäjää puhuttiin monissa paikoissa paremmin kuin englantia. Junamatka Istanbulista Bukarestiin oli - sanokaanko - mielenkiintoinen. Odotimme jotain Orient Expressin tyylistä, kaksikymmenvaunuista ilmestystä, mutta asemalla odotti yksinäisenä kolmevaunuinen Potna-Pekka. Harvalukuinen matkustajakunta koostui lähes yksinomaan länsimaalaista matkailijoista; oletettavasti niitä, jotka eivät olleet saaneet bussia sopivalle päivälle. Henkilökunta kruunasi matkakokemuksen. Ensimmäisenä meille yritettiin myydä pimeästä lisämaksusta omaa hyttiä. Emme siihen suostuneet, menimme lippuun merkityille paikoille ja saimme silti kuuden hengen hytin itsellemme. Seuraavaksi vaunuisäntä yritti viedä liput. Siihenkään emme suostuneet - eihän nyt kukaan järjissään oleva ihminen luovu matkustusdokumenteistaan, etenkään tuon hyttisotkun jälkeen. Riita päättyi vasta, kun junan esimies saapui paikalle. Saimme pitää liput. Olimme varmoja, että mitään palvelua on turha enää odottaa. Onneksi tiesimme mihin aikaan yöstä meidän pitäisi saapua Bulgarian rajalle. Juna oli lahjakkaasti myöhässä, mutta yllättäin myös meille ilmoitettiin saapumisesta rajalle. Viimeinen leima passiin ja olimme saapuneet Euroopan Unioniin. Matka jatkui Bulgarian maaseutumaiseman halki. Sisäisillä rajoilla olimme EU-passeillamme kuin diplomaatit, parhaimmassa tapauksessa virkailija katsoi asiakirjan kantta ja viskasi sen takaisin - mistä lähtien Bulgaria ja Romania ovat kuuluneet Schengeniin? Samaa kohtelua eivät saaneet viereisen hytin amerikkalaiset.. Reissun miellyttävimmästä junahytistä huolimatta olimme helpottuneita, kun juna puksutti Bukarestin asemalle ja katosimme lämpimään iltaan.

Pääsiäinen näkyi myös Bukarestin katukuvassa. Kaupunki oli nimittäin autio lukuunottamatta aurinkoisilla terasseilla istuvia matkailijoita ja kaduilla partioivia kulkukoiria. Olimme juuri lukeneet lehdistä Romanian parlamentin päätöksestä puuttua kulkukoira-asiaan, ja mitä ilmeisimmin aihettakin olisi. Ongelma on ihmisen aiheuttama ja ihmisen myös pitäisi se hoitaa inhimillisesti. En ymmärrä eläinaktivistien halua pitää koirat kaduilla rokotettuina ja sterilisoituina, kun ne toimenpiteet eivät tuo eläimille hyvää elämää ja elinympäristöä. Istanbulissa katujen jengin muodostivat kulkukissat, jotka kiiltävinä turkkeineen näyttivät sopeutuneen karuun elämäänsä huomattavasti paremmin. Yhdeltä jos toiselta kulkijalta näytti irtoavan niille makupaloja kebabista - eivätkä katit häpeilleet kerjätä. Mutta takaisin Bukarestiin, jossa hotelli oli puolestaan miellyttävä yllätys - moderni ja siisti paikka, jossa henkilökunta puhuu sujuvaa englantia. Olemme olleet todellakin yllättyneitä romanialaisten kielitaidosta ja palveluasenteesta. Katsotaan säilyykö myönteinen kuva junamatkan, sillä olemme kuulleet henkilökunnalla olevan samantapaisia taipumuksia kuin turkkilaisilla kollegoillaan... Sitten tarvitseekin jännittää enää saammeko jatkoyhteyden Budapestista. Ja onko varatut bussiliput Varsovasta eteenpäin voimassa. Ja... Meistä on tuntunut, että olemme valinneet reittimme erinomaisen huonosti. Luulimme, että pääkaupungit Bukarest ja Varsova tarjoaisivat hyvät yhteydet. Kerrankos sitä erehtyy.