Helpotus oli suuri, kun saavuimme tänään iltapäivällä Tallinnaan. Pakko myöntää, että matkaväsymys alkaa painaa. Ei liioin viimeisten päivien juna- ja bussimaratonien jälkeen. Bukarestin juna-asemalla lipuista Varsovaan olisi saanut maksaa hunajaa (145€ nuppi!), joten päätimme matkata pätkissä. Kannatti jännittää ja riskeera sen junan suhteen, sillä Budapestissa saimme kampanjahintaiset liput murto-osaan Romaniassa pyydetystä (29€). Budapestissa ehdimme lipunoston lisäksi käydä jopa aamiaisella matkaajan parhaan ystävän, Ronald McDonaldin, tykönä. Joihinkin asioihin voi sitten luottaa, kuten siihen, että aseman luota löytää kukonlaulun aikaan auki olevan pikaruokalan. Budapestin suhteen meillä ei muuten ollut suuria intohimoja, kun olimme siellä jo vierailleet muutama vuosi sitten. Bisnesvaistoomme tyytyväisinä hyppäsimme junaan kohti Varsovaa. Tulipahan nähtyä Bratislavan rautatieasemakin matkalla. Siinä vaiheessa, kun saavuimme Ostravan asemalle, aloimme miettiä, että olimme ehkä sittenkin ostaneet sen kuuluisan lipun "ihan minne vaan". Eihän meidän Tsekkeihin pitänyt mennä! Epäilimme jo löytävämme itsemme vielä Berliinistä, mutta juna pyyhälsi lopulta Varsovan asemalle minuutilleen aikataulussa. Varsinainen Eurooppa-kiertue tosiaan...

Varsova osoittautui mukavaksi paikaksi aurinkoisessa kevätsäässä. Kaupunkia olivat moittineet niin matkailijat kuin sen asukkaatkin, ilmeisesti jonkinlaista alemmuuskompleksia Krakovaan verrattuna. Tuhkasta rakennettu kaupunki on kuitenkin hyvin historiallinen paikka ja vanha kaupunki sentään näyttää aidolta. Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä. Tuhlasimme sievän summan junamatkoista säästyneistä rahoista viiden tähden Hiltoniin Varsovassa. Hotellin sai halvalla illan myöhäistunteina. Olimme aivan hullaantuneita seuraavana aamuna tarjoillusta aamiaisesta. Tuoreita hedelmiä! Muroja Danone-jugurtilla! Paahtoleipää ja Emmental-juustoa! Suodatinkahvia niin paljon kuin jaksoi juoda! Paikka oli joka pennin arvoinen. Illalla saavuimme bussipysäkille jännittämään Tallinnan bussia. Bussilippujen hankinta Varsovasta Tallinnaan oli nimittäin hien ja varsinkin tuskan takana. Luonnollisesti liput oli loppuunmyyty useiksi päiviksi eteenpäin, kun viimein Bukarestissa ollessamme tiesimme matkustuspäivän. Onneksi olimme jo testailleen Eurolinesin palvelua ja tiesimme päivitä-näppäimen naputtamisen tekevän ihmeitä. Ja ihme todellakin tapahtui: lottokone arpoi meille näennäisesti loppuunmyytyyn bussiin etupenkin paikat koko Via Baltican matkalle. Olimme varautuneet tuplabuukkauksen ongelmiin paikkojen kanssa, mutta nimet löytyivät listalta eikä kenelläkään ollut vaatimuksia kyseisiin paikkoihin. Nopea bussinvaihto Kaunasissa, sitten uudelleen Riikassa ja sitten olimmekin jo Tallinnassa. Ja Tallinna on edelleen aivan kärkipäässä kaupunkilomakohteiden listallamme. Kävimme kestitsemässä itseämme ja juhlistamassa hyvin onnistunutta matkaa Olde Hansan macioilla eväillä.
Vapunaattona Helsingin Länsisatamasta aloitamme sopeutumisen uuteen elämään Suomessa. Kulttuurishokin odotetaan iskevän, jos ei heti satamassa, niin viimeistään Pasilan asemalla...
Aurinkoista vappumieltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti