Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ai miltäko tuntuu nyt, kun muutama päivä Suomessa on takana? Emme oikein tiedä miltä tuntuu. Lauantai oli vielä ikään kuin reissupäivä. Reissun viimeisen hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme Tallinnan satamaan, missä Pekka ehti käydä parturissakin. Liikkeen naiset naureskelivat komealle pehkolle, jonka siistimisen myötä yhdessä parranajon kanssa Pekusta kuoriutui kaksikymppinen nuorukainen. Katselimme kannelta, kun laiva irtosi satamasta kelluakseen kolme ja puoli tuntia lahden toiselle puolelle. Meri oli merisairaudesta kärsivän näkökulmasta onneksi tyyni, ja keinuntaa suurimmalle osalle vappumatkustajista näytti aiheuttavan jokin aivan muu kuin merenkäynti. Katselimme Helsingin vaaleaa silhuettia tummaa sadetaivasta vasten, ja mietimme ollako iloisia vai surullisia.

Vastaanotto Suomessa oli jäätävä. Tosin vain ilman puolesta. Länsisatamassa meitä tervehti kylmä kevätsade. Raivasimme tien paikallisbussille, missä pääsin ilahduttamaan kuskia kysymällä onko Elielinaukiolta pitkäkin matka rautatieasemalle. Jälkeenpäin mietin itsekin, että näinkö tehokkaasti olin päättänyt unohtaa entisen elämän... Illan istuimme Espoossa ihan kuin emme olisi koskaan pois olleetkaan. Kukonlaulun aikaan heitimme rinkan viimeistä kertaa tällä reissulla selkään ja lähdimme junalle kohti Savoa. Vain eksyäksemme matkalla Leppävaaran asemalle. Ehdimme kuitenkin junaan. Pasilassa olo oli niin reissukotoisa, kun samassa vaunussa istui ulkonäön perusteella enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin kotimaisia matkustajia. Vanhemmat olivat asemalla vastassa. Suuntasimme ensimmäiseksi katsomaan tätini luona asustelevia kissoja. Ne eivät olleet tuntevinaankaan. Ostimme täysin jutun, että sukulaiset ovat menneet mökille viettämään vappua, kun ihmettelimme miksei täti ole kotona - miksikäs ei sinne niin nättiä kevätpäivänä. Yllätys oli täydellinen, kun perheet olivatkin järjestäneet juhlat! Astuessamme sisään kajahti ilmoille "Kotimaani ompi Suomi". Oli upeaa nähdä odottamassa ja päästä halaamaan pirteää ja hyvävointista isoäitiä, joka sairastui vakavasti hieman ennen lähtöämme ja jäi tuolloin sairaalaan. Serkun nyt kolmevuotias taapero ei tainnut tuntea meitä. Sukulaiset eivät olleet tuntea kaksikymmentä kiloa laihtunutta Pekua. Olimme onneksi kaivaneet rinkan kätköistä parhaat vaatteet päällemme, niin näytimme edes jotenkin säädyllisiltä juhlissamme.   

Olimme kuulleet monet viikonloppuna esitetyt kysymykset moneen kertaan aiemminkin. Mikä oli eksoottisin maa? Mistä paikasta pidimme eniten? Montako maata sitten kiersimme? Näihin oli kohtuullisen helppo vastata, mielipide moneen asiaan oli muodostunut pitkän ajan kuluessa. Kiina. Etelä-Afrikka. Ehkä jotain neljäkymmentä. Mutta moniin sielunelämää koskeviin kysymyksiin ei olekaan niin yksiselittäistä vastata ja eritellä tuntojaan. Entä lähtisimmekö uudelleen? Tälle reissulle jälkiviisaanakin sanomme kyllä, mutta uudelleen vastaavanlaiselle matkalle tulevaisuudessa ehkä emme. Jo ihan matkan kestäessä heränneestä keskiluokkaisesta mukavuudenhalusta. Olemme solahtaneet takaisin jonkinlaiseen arkeen nopeasti, aivan kuten edellistenkin pitkien ulkomaankeikkojen jälkeen. Ehkä emme sanoisi elävämme nyt normaalia arkea, mutta se on vaanimassa aivan kulman takana. Pari kuukautta sitten olin kovinkin ahdistunut paluusta ja sen tuomista käytännön haasteista - Intian karmeita ongelmia oli parempi paeta vaikka sitten omaan pieneen maailmaansa. Tuo ahdistava tunne on kadonnut. Ystäväni kysyessä minne nyt aiomme asettua, vastasin etten tiedä. Hän oli hetken tyrmistyneenä hiljaa todeten sitten, ettei tuollainen vastaus sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Se ei kuitenkaan ollut moite, vaan terävä huomio niin tietoisesta kuin tiedostamattomasta halusta vastustaa sitä oravanpyörää, josta aikoinaan lähdimme.

Rinkat ovat edelleen suurelta osin purkamatta. Niiden kätköistä löytyy varmasti vielä paljon muistoja - ja epäilemättä tavaroita, joihin emme koskeneet kertaakaan koko reissulla! Suojelusenkelimme yhdessä maalaisjärjen kanssa turvasi sen, että matkavakuutus oli olemassa vain paria hammaslääkärilaskua varten. Olen huomannut karttakirjan monella pöydällä viimeisen parin päivän aikana. Niistä on mitä ilmeisemmin seurattu matkamme edistymistä. Serkkuni totesi jokin aika sitten viestissään katsottuaan lastensa kanssa reissukuviamme blogista, että meidän matkailu avartaa heidänkin maailmaansa.  Blogin sivuilla on käyty viimeisen vuoden aikana yli 6500 kertaa, ensimmäiset puoli vuotta puuttuvat tilastoista. Toivottavasti olette viihtyneet matkassamme. Ehkä lisäämme sivuille vielä muutamia valokuvia ja reissusta kokoamme tilikirjan, tämä on kuitenkin viimeinen tekstipäivitys. Tällä reissulla olemme saapuneet pääteasemalle. Current Status: Finland.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Helpotus oli suuri, kun saavuimme tänään iltapäivällä Tallinnaan. Pakko myöntää, että matkaväsymys alkaa painaa. Ei liioin viimeisten päivien juna- ja bussimaratonien jälkeen. Bukarestin juna-asemalla lipuista Varsovaan olisi saanut maksaa hunajaa (145€ nuppi!), joten päätimme matkata pätkissä. Kannatti jännittää ja riskeera sen junan suhteen, sillä Budapestissa saimme kampanjahintaiset liput murto-osaan Romaniassa pyydetystä (29€). Budapestissa ehdimme lipunoston lisäksi käydä jopa aamiaisella matkaajan parhaan ystävän, Ronald McDonaldin, tykönä. Joihinkin asioihin voi sitten luottaa, kuten siihen, että aseman luota löytää kukonlaulun aikaan auki olevan pikaruokalan. Budapestin suhteen meillä ei muuten ollut suuria intohimoja, kun olimme siellä jo vierailleet muutama vuosi sitten. Bisnesvaistoomme tyytyväisinä hyppäsimme junaan kohti Varsovaa. Tulipahan nähtyä Bratislavan rautatieasemakin matkalla. Siinä vaiheessa, kun saavuimme Ostravan asemalle, aloimme miettiä, että olimme ehkä sittenkin ostaneet sen kuuluisan lipun "ihan minne vaan". Eihän meidän Tsekkeihin pitänyt mennä! Epäilimme jo löytävämme itsemme vielä Berliinistä, mutta juna pyyhälsi lopulta Varsovan asemalle minuutilleen aikataulussa. Varsinainen Eurooppa-kiertue tosiaan...

Varsova osoittautui mukavaksi paikaksi aurinkoisessa kevätsäässä. Kaupunkia olivat moittineet niin matkailijat kuin sen asukkaatkin, ilmeisesti jonkinlaista alemmuuskompleksia Krakovaan verrattuna. Tuhkasta rakennettu kaupunki on kuitenkin hyvin historiallinen paikka ja vanha kaupunki sentään näyttää aidolta. Ihmiset olivat äärimmäisen ystävällisiä. Tuhlasimme sievän summan junamatkoista säästyneistä rahoista viiden tähden Hiltoniin Varsovassa. Hotellin sai halvalla illan myöhäistunteina. Olimme aivan hullaantuneita seuraavana aamuna tarjoillusta aamiaisesta. Tuoreita hedelmiä! Muroja Danone-jugurtilla! Paahtoleipää ja Emmental-juustoa! Suodatinkahvia niin paljon kuin jaksoi juoda! Paikka oli joka pennin arvoinen. Illalla saavuimme bussipysäkille jännittämään Tallinnan bussia. Bussilippujen hankinta Varsovasta Tallinnaan oli nimittäin hien ja varsinkin tuskan takana. Luonnollisesti liput oli loppuunmyyty useiksi päiviksi eteenpäin, kun viimein Bukarestissa ollessamme tiesimme matkustuspäivän. Onneksi olimme jo testailleen Eurolinesin palvelua ja tiesimme päivitä-näppäimen naputtamisen tekevän ihmeitä. Ja ihme todellakin tapahtui: lottokone arpoi meille näennäisesti loppuunmyytyyn bussiin etupenkin paikat koko Via Baltican matkalle. Olimme varautuneet tuplabuukkauksen ongelmiin paikkojen kanssa, mutta nimet löytyivät listalta eikä kenelläkään ollut vaatimuksia kyseisiin paikkoihin. Nopea bussinvaihto Kaunasissa, sitten uudelleen Riikassa ja sitten olimmekin jo Tallinnassa. Ja Tallinna on edelleen aivan kärkipäässä kaupunkilomakohteiden listallamme. Kävimme kestitsemässä itseämme ja juhlistamassa hyvin onnistunutta matkaa Olde Hansan macioilla eväillä.

Vapunaattona Helsingin Länsisatamasta aloitamme sopeutumisen uuteen elämään Suomessa. Kulttuurishokin odotetaan iskevän, jos ei heti satamassa, niin viimeistään Pasilan asemalla...

Aurinkoista vappumieltä!