tiistai 1. maaliskuuta 2011

Terveiset Kiinasta, lopultakin saamme matkaraporttia täältä sananvapauden luvatusta maasta. Alku täällä ihmemaassa oli todellista tuskien taivalta. Saavuimme Menglaan taskut pullollaan Yhdysvaltojen dollareita, Thai bahteja ja Vietnamin dongeja. Pankit oli kiinni, hotellit ei suostuneet vaihtamaan rahaa eikä automaatit hyväksyneet kansainvälisiä luottokortteja. Bussissa tavattu japanilainen pariskunta luovutti tässä vaiheessa ja lähti poliisien juttusille. Me jatkoimme kyselyä ja lopulta eräs nuori, bisnesvaistoinen tietokonekauppias suostui vaihtamaan satasen dollareita. Me siis saimme rahat ja kauppias nyrkistä - vaimo kun ei yhtään pitänyt miehen bisneksistä. Saimme siis lopulta ruokaa ja majapaikan yöksi. Poliisin juttusille jouduimme mekin, aamulla. Hostelli (tai taisi olla myös bordelli...) ei löytänyt meidän rekisteröitäväksi jätettyjä passeja pöytälaatikoistaan. Jäin tappelemaan kumipäisen naisen kanssa tiskille Suvin lähtiessä hakemaan poliisia. Lopulta passit löytyi hetkeä ennen kuin Suvi karautti paikalle poliisimopon kyydissä. Jäi kiireessä kuitenkin valokuva tilanteesta ottamatta.

Menglasta matka jatkui Jinghongiin, jossa piti tehdä vain pikainen bussinvaihto. Ulkomaalaisista kauhistunut myyjä kuitenkin valehteli, ettei busseja eteenpäin enää mene ja niin jäimme päiväksi jumiin itse asiassa varsin leppoisaan Jinghongiin. Yöbussilla jatkoimme aikanaan matkaa UNESCOn maailmanperintökohteeseen Lijiangiin. Tämä kaupunki on yksi Kiinan suosituimpia turistikohteita ja syystä. Hieno vanhakaupunki hurmasi ja varsinkin sen iltaloisto. Saimme myös nähdä kaupungin keskiajan pimeydessä, kun kaupungista meni sähköt illalla. Onneksi olimme jo tutustuneet kaupungin sokkeloihin päivän, muuten emme käsituntumalla kynttilöiden valossa olisi koskaan löytäneet takaisin majapaikkaamme. Päivänvalossakin eksyimme kyseisille kujille toistuvasti, osakiitos kiinalaisten karttojen. Lijiang oli tulvillaan alkuperäiskansojen ruokia, joista tutustuimme jakkilihaan, baba-leipään ja villipähkinleivoksiin.

Tänä aamuna bussi jätti meidät Dalin vanhaan kaupunkiin. Miellyttävä paikka, mutta kalpenee Lijiangin lumolle. Samat turistikojut ja japsituristit täältäkin näköjään löytyvät. Matka jatkuu huomenna Kunmingiin. Tai sinne liput ainakin kuvittelimme ostaneemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti