Paljon on tapahtunut sitten Dalin ja viimeisen blogipaivityksen. Sana on jalleen vapaa, mutta oma kone rikki, minka vuoksi kirjoittaminen on jaanyt kuvien lisaamisesta puhumattakaan. Olemme siis talla hetkella Intiassa, alla kooste parin viimeisen viikon tapahtumista.
Kiina oli todellinen piristysruiske tylsaan (Kaakkois-)Aasiaan. Naimme tietenkin vain kaksi maakunta, Yunnanin ja Sichuanin. Kuten kiinalainen sananlasku kuuluu, Yunnanissa vuoret ovat korkeat ja keisari kaukana, eli alue ei ole todellista Kiinaa, asia josta matkailijat keskimaarin eivat ole pahoillaan. Dalista suuntasimme katsomaan Yuanyangin riisipeltoja. Kyla oli aika karmaiseva aamu-usvan halvettya, mutta porrastetut pellot itsessaan varsin valokuvaukselliset. Matka jatkui aarimmaisen tylsaan Kunmingiin, jossa parasta olivat lansimaiset pikaruokaketjut. Kaupungissa ajauduimme ihmettelemaan, etta mitahan tekisi seuraavaksi, kun olimme huristaneet Kiinan-kiertueen hieman etuajassa. Kiinan muuri tuntui olevan hieman turhan kaukana, mutta Chengduun matkaa vain 1100 kilometria. Siispa sinne pandoja katsomaan. Kiinalainen juna oli jalleen elamys, varsinkin jonottaminen porteilla junavaunuun... Chengdu osoittautui miellyttavaksi paikaksi. Kavimme katsomassa suojelukeskuksessa jattilaispandoja ja vilkkaita pikkupandoja. Paikka oli elaintarhamainen ja meluavat aasialaisturistit arsyttavia, mutta elaimet itsessaan aivan upeita. Kaupungista loytyi lisaksi pari vanhaa korttelia, joissa maleksia tunnelmaa aistimassa. Chengdusta pyyhkaisimme 2200km ja 33 tuntia junalla Guangzhouhun. Aarimmaisen tylsa liikekaupunki. Paras loyto oli aivan keskustassa sijaitseva IKEA, josta puolestaan loytyi suolasilleja. Salmiakkia!
Yhden yon makoilimme Bangkokin lentokentalla ja sielta Air India feikkipilotteineen pyyditsi meidat Delhiin. Asiansa osaava virkailija nysvasi viisumia kaksi tuntia (olimme ainoat asiakkaat..), kollega kavi jo pahoittelemassa, kun kestaa niin kauan. Passiin napsahti 21 paivan 30 paivan-turistiviisumi, sellainen versio lienee mahdollinen vain Intiassa... Upea, tehokas metro viskasi meidat kentalta kaupunkiin. Delhi osoittautui huhuja mukavammaksi paikaksi, vaikka viihtyisaa siita ei saa millaan. Pari paivaa katselimme paakaupungin nahtavyyksia ja sitten hommasimme itsemme Agraan menevaan junaan. Se saapuikin lopulta perille vain kolme tuntia myohassa (tuli juuri ikava kiinalaisia junia)... Agra, tuo Intian turistimekka on jotain aivan kamalaa. Emme tosin ole viela ehtineet katsomaan sen kauneinta osaa eli Taj Mahalia. Sinne siis huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti