Tuskallinen kuukausi Tongalla on päättymässä, enää pari päivä lorvailtavana Nukualofassa. Jotenkin emme olleet yllättyneitä, kun viimeisen viikonlopun yli aiottu Euan reissukin päättyi jo lauantaiaamuna maanantain sijaan. Ei Euassa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta majapaikka osoittuitui huonoksi. Olimme kuulleet muilta matkailijoilta, että suoraan rannalta voi snorkkeloida ja uida, mutta eihän niiden korallien sekaan mahtunut ilman panssarinahkaa. Suurin epäkohta kuitenkin oli ettemme saaneet avainta omaan huoneeseemme. Meidän siis oletettiin jättävän kaikki tavarat lukitsemattomaan huoneeseen. Jättävän ne siis Tongalla, jossa asioiden "yksityisomistusta" ei ole täysin sisäistetty. Meille riitti, kun paikan isäntä sanoi meidän kärsivän vain kulttuurishokista! Minulla olisi ollut muutama valittu sana sanottavana hänelle tongalaisesta kulttuurishokista, mutta jotenkin onnistuin nielemään ne ja äänistimme sen sijaan jaloillamme. Ei harmittanut jättää paikkaa, kun lisäksi vielä ruokakin oli kallista (8e annos!) ja pahaa. Yhden iltapäivän vaellus Euan sademetsässä oli kyllä parin tunnin lauttamatkan arvoinen. Oli kylläkin hieman shokki nähdä lauantaiaamun pikkupaatti, jolla meidän piti seilata takaisin Nukualofaan. Laivan oli tungettu laitoja myöten täyteen ihmisiä ja tavaraa sekä possuja ja yhden pässinkin näin, olin varma sen uppovan jo satamassa. Se oli kuitenkin rauhallisin lauttamatka täällä, säiden jumalat olivat kuulleet rukoukset tyynestä merestä...

Viikon reissu Samoalle sen sijaan oli todellinen piristysruiske ja täynnä kivoja elämyksiä. Ensimmäinen yö Apialla dormissa torakoiden hyökkäillessä ei tosin antanut mitään viitteitä tästä. Päätimme jättää Apian heti seuraavana päivänä ja suuntasimme elämykselliselle bussimatkalle Upolu-saaren etelärannikolle. Sieltä piti löytyä faleja kauniit rannat täynnä, mutta viime vuonna Samoalle iskenyt tsunami oli tehnyt kaikesta selvää, ja vain muutamia paikkoja oli rakennettu uudelleen. Aika hiljaisina katselimme tyhjiä rantoja ja rauniotaloja. Emme tykänneet käytännössä sen nykyisin ainoan majapaikan ilmapiiristä (ja kuulimme myöhemmin vastaavia mielipiteitä), ja päätimme jatkaa eteenpäin. Muuten hyvä, mutta turisti-info oli unohtanut kertoa, että takaisin Apiaan kulkee vain yksi bussi aamuisin... Onneksemme saimmekin kyydin viehättävältä vanhemmalta englantilaispariskunnalta heidän vuokra-autossaan. Jäimme sitten jumiin Apialle vielä yhdeksi päiväksi, kun emme onnistuneet löytämään bussiasemaa ja bussia Sawaiin lautalle ajoissa; en kyllä näin jälkikäteen ymmärrä miten se saattoi hukkua Apian kokoiseen paikkaan...

Mutta Sawaii-saarella alkoi loma. Löysimme mukavan rantafalen kauniilta rannalta. Oli mahtavaa päästä taas snokkeloimaan, vieläpä veteen, jossa korallit olivat elossa ja värikkäitä kaloja vilisi aivan valtavasti ympärillä. Sawaiin lautalta näimme kilpikonnankin uimassa vapaana laguunissa; samoalaisille on ikävä tapa vangita kilpikonnia ja myydä sitten tyhmille turisteille uintireissuja niiden kanssa (emme yllättäin suostuneet tukemaan kyseistä kyseenalaista toimintaa). Ne muutamat muut matkailijat majapaikassamme olivat mukavia, en muista milloin olisimme illallispöydässä viimeksi nauraneet niin makeasti. Majoitus sisälsi nimittäin kaikki ruuat. Pääsimme maistelemaan samoalaista kotiruokaa; yksi niitä juttuja mistä paitsi olemme jääneet Tongalla. En tiennytkään, että kookospähkinöistä voi tehdä kaakaota tai että sellaisia jättikokoisia banaaneja on olemassa. Totesimme saksalaisen Oliverin kanssa, että ne eivät täyttäisi EU:n banaanidirektiiviä.

Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton, jolla ajoimme Sawaiin ympäri; saari on muuten suurin Tyynenmeren saarista Uuden-Seelannin ja Hawaiin jälkeen. Nähtävää kyllä riitti yhdeksi päiväksi. Kävimme katsomassa vuosina 1905-1911 kyliä tuhonneet laavakentät sekä saaren läntisimmän kolkan, joka on viimeinen paikka maailmassa nähdä auringonlasku. Nähtävyyksien suhteen Samoa on hieman erilainen esimerkiksi Cookin saariin ja Tongaan verrattuna, sillä paikalliset perivät pääsymaksuja. Samoalla maan omistavat kyläläiset, jotka ovat keksineet mainion tulonlähteen. Joskus maksut ovat nimellisiä, mutta toisinaan niistä paistaa rahastaminen, esimerkiksi auton parkkeeraaminen rannalle saattaa maksaa 10 taalaa eli neljä euroa. Joistakin paikoista maksoi mielellään; Samoan kuuman kosteassa ilmastossa oli upeaa pulahtaa makeanveden altaaseen vesiputouksen alle, varsinkin kun saimme paikan kokonaan itsellemme. Samoalla saimme kokea jälleen tropiikin hirmuiset ukkosmyrskyt. Yöunet jäivät usein aika vähiin, kun nousuvesi mellasti falen alla ja ukkonen jyrisi ja salamoi taivaalla.

Kolme Tyynenmeren saarivaltiota on nyt nähty. Hyvin erilaisia, se täytyy myöntää. Olemme olleet vaikuttuneita Rarotongan ja Samoan luonnonkauneudesta, sisämaan vuorista sekä valkoisista rannoista ja turkooseista laguuneista. Tyynenmeren tunnelmaa on kuitenkin nyt nähty tarpeeksi, on aika vaihtaa maisemaa. Niin paljon kuin se Uudessa-Seelannissa (apua, se on saari sekin!) eroaa tästä...