Mihinhän lähtisi? Pitkästä aikaa on tunne, ettei oikein tiedä mihin tie vie. Ja olemme sentään Kaliforniassa! Sierra Nevadan vuorilta laskeuduimme Tyynenmeren rannikolle. Löysimme upean National Seashore -rannikkopuiston aivan San Franciscon porteilta. Näimme siellä harmaavalaita, joiden ei kai kuuluisi olla näillä main tähän aikaan vuodesta. Ne ohittavan Kalifornian rannikon kaksi kertaa vuodessa matkalla kesälaitumille Alaskaan ja palatessaan sieltä - ja palatessaan ne yleensä kiertävät rannikon kaukaa. Hiekkasärkillä paistatteli päivää myös hauskoja hylkeitä. Maan ja meren kohtaaminen oli myrskyisää, ja sumuista. San Francisco itse oli hieman pettymys. Sään puolesta kuulemma kesän - tai syksyn - upein viikonloppu, mutta kaupunki itsessään ei tarjonnut oikein mitään. Olimme erityisen ei-amerikkalaisia ja jätimme auton parkkiin hotellin pihaan ja huruuttelimme bussilla keskustaan. Hauskinta, ja erityisen san franciscolaista, oli katsella, turvallisesti bussin ikkunasta, pelkään nahkaan pukeutuneita vieraita Folson-kadun nahkafestareilla - ehdottamasti ei lapsille..

Los Angeles odottaa parin viikon päästä - jo! Kalifornia ei ole yllättäin oikein sytyttänyt, ei kai mistään erityisestä syystä. Tuntuu vain, että ihmiset ovat hieman epäystävällisempiä täällä, asiat ovat hieman kalliimpia, kaikkialla on hieman liian paljon ihmisiä. Yhdysvallat ei ollut minun matkalistallani ykkösenä, mutta olemme viihtyneet täällä, Kaliforniaa lukuunottamatta, ja aika on liitänyt siivillä. Ymmärrän nyt hyvin, miksi ihmiset sairastuvat "Ameriikan tautiin", kuten äitini sitä nimittää. Taivas tosiaan on hieman sinisempi ja korkeammalla täällä, ihmisillä on aikaa kysyä "mitä kuuluu" ja hevosia saa älyttömän halvalla. Mitä muuta voi oikeastaan toivoa... Muuta kuin matkasuunnitelmaa huomiselle. Ehkäpä katsomaan Berkeleyn kuuluisaa yliopistoa..?

Matkatunnelmaan pääsemiseksi suosittelemme Pet Shop Boysin hittiä "Go West" - life is peaceful there.