Viimeisen viikon olemme kiertäneet antiikin raunioita Välimeren rannikolla. Olympokselle teimme päiväreissun julkisilla Antalyasta. Emme voi moittia, etteikö julkiset Turkissa toimisi, mutta hinta bussimatkoille alkaa olla kova. Ja lopulta monet matkailukohteet ovat sittenkin vaikeasti saavutettavissa busseilla vaatien yksi tai kaksi vaihtoa. Emme esimerkiksi päässeet näkemään Olympoksen ikuista tulta, joka "roihuaa" seitsämän kilometrin päässä raunioilta. Tästä kokemuksesta viisastuneina päätimme vuokrata auton. Ei mitään erityisen halpaa hupia Turkissa, kun dieselinkin hinta pyörii 3,60 Turkin liirassa litralta (1,65€). Antalyasta suuntasimme antiikin kylpylälaupunkiin Pamukkalen Hierapolikselle. Maasta kumpuava kalsiumpitoinen vesi on rakentanut upeat valkoiset terassit mäenrinteelle ja samaisen mäen päällä sijaitsevat mittavat roomalaiskaupungin rauniot. Pieni Pamukkale on kehittynyt varsinaiseksi turistirysäksi ja mieleen palasivat vanhat Alanya-muistot liian innokkaista tuutseista. Tämän paikan luokittelimme kategoriaan "ehdottomasti vältettävä kesän huippusesonkina"... Pienen matkan päässä Pamukkalesta, Geyren kylässä puolestaan sijaitsevat aivan ihastuttavat Afrodite-kaupungin rauniot. Nimikkojumalalle omistetusta kaupungista on upeasti säilynyt ja restauroitu muun muassa teatteri, jonka raunioilla näimme myös kilpparikaksikon, sekä urheiluareena. Nämä mittavat rauniot ovat suosikkimme antiikin kohteista. Jostain syystä sisäänpääsy oli myös se edullisin, erittäin kohtuullinen kahdeksan liiraa (3,60 €). Turkissa on nimittäin tapahtunut mielestämme varsin huima nousu turistikohteiden pääsylippujen hinnoissa. Istanbulin tärkeimmät nähtävyydet maksavat järkijään 20 liiraa, monet rauniot maksavat nykyään myös tuon 20 liiraa, kun niille vielä pari vuotta sitten on päässyt kymmenellä liiralla. Maksaisimme mielellämme tuon summan, jos se oikeasti menisi restaurointityöhön, mutta vaikuttaa, että rahalla rakennetaan kaikkea muuta. Lisäksi joissakin kohteissa sisäänpääsy tai parkkimaksu sisältää lisäpalveluita, kuten traktorikuljetus kaksisataa metriä sisäänpääsyltä sijaitsevalta parkkipaikalta, joita ei tarvitse. Petra-efekti näemmä laajemminkin Lähi-idässä.
Efesosta on kehuttu Välimeren parhaiten säilyneeksi antiikin kaupungiksi. Meille se oli Afroditiaksen jälkeen suuri pettymys. Hyvin erilainen toki, ja säilyttänyt paremmin kaupunkimaiset piirteet, mutta "se jokin" jäi uupumaan vierailusta. Varsinaiset rauniot sijaitsevat pienellä alalla, mikä tekee Efesoksesta ruuhkaisen. Olimme onnellisia hyvin ajoitetusta vierailusta salakuunneltuamme erästä opasta, joka selitti, että kesäaikaan Efesokselle saapuu kaksisataa turistibussia ja kuuden risteilyaluksen porukat päivässä! Ooh, ei meidän paikka silloin... Ehkä jopa pikaisen Efesos-vierailun jälkeen pyyhkäisimme pieniä ja välillä kuoppaisia kyläteitä pitkin Bergamaan. Katseltuamme hetken kaapeliautojen jonoa Pergamum-raunioille, päätimme tyytyä ihailemaan Akropolia auton ikkunasta. Epäilemättä hienot rauniot olisivat olleet, mutta kaapeliautot olivat liikaa... Rauniokierroksen kruunasi tarunhohtoinen Troija. Rauniossa eivät kylläkään ole paljoa katseltavaa, mutta historiabluffeina silti käymisen arvoinen paikka. Pakko myöntää, että sivistyksessä on Iliaksen & Odysseyksen mentävä aukko, joka nyt täytynee korjata heti kun teoksen käsiinsä jollakin luettavalla kielellä saa.
Hyvää pääsiäistä!