Kaikkia tietenkin kiinnostaa Sydneyssä vietetty uusi vuosi! Marraskuussa tajusimme olevan mahdollista juhlistaa uuden vuosikymmenen vaihtumista "uuden vuoden juhlinnan pääkaupungissa" ja päätimme tarttua tilaisuuteen. Sydney on kaunis. Miljoonikaupunki kätkee sisäänsä vihreitä ja viileitä puistoja, historiallisia kortteleita ja upeita merinäkymiä, puhumattakaan suur-Sydneyn merimaisemista ja rannoista. Eri tahoilta kuultujen suositusten jälkeen vietimme vuoden viimeisen päivän Kuninkaallisessa puutarhassa, tarkemmin niemenkärjessä nimeltä Mrs Macquaries yhdessä 20 000 ihmisen, kakadujen, lepakkojen ja possumien (mitä ikinä nämä söpöt olennot ovatkaan suomeksi) kanssa. Tunnelma oli kuin juhannusfestareilla Suomessa eli ihmiset nauttivat piknikeväitä ja vain chillailivat upeassa kesäsäässä kolmenkymmenen asteen helteessä - kuulemma ensimmäiset kunnon kesäilmat täällä. Eikä alueelle tarvinnut jonottaa kuin puolitoista tuntia... Yhdeksältä saimme esimakua tulevasta, kun perheilotulitus räjähti taivaalle. Hieno oli, mutta ei mitään verrattuna puolen yön ilotulitukseen. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa - koko kaupunki kylpi valossa. Seitsämän tonnia ilotulitteita taivaalle, hintaa 650 000 A$! Sen summan Sydney on varmasti saanut takaisin matkailutuloina, sillä vuoden vaihtumista oli juhmistamassa 1,5 miljoonaa ihmistä. Yön väriloisto sai seurakseen spektaakkelimaisen auringonnousun uuden vuoden ensimmäisenä aamuna ja sitä seurasi hothothot kesäpäivä - niin kuuma, että itsesuojeluvaisto käski pysymään sisätiloissa.

Palataanpa vuoden viimeisen viikon tapahtumiin. Ihan kuin elämässä ei olisi jännitysta ja vauhdikkaita tilanteita ennestään, hankin niitä sitten lisää Australiaan saavuttaessa. En vain muistanut ottaneeni aamulla huoneesta mukaan aamiaiseksi tarkoitettuja banaaneja, joita emme vain muistaneet syödä, ja väitin tullissa silmät kirkkaina, ettei minulla ole mitään tullattavaa. Pieni suloinen tullikoira oli aivan ihastuksissaan repustani ja etenkin keksistä, jonka sai palkinnoksi banaanilöydöksestään. H***n banaanit! Onneksi bioturvallisuusvirkailija uskoi mukisematta, etten yksinkertaisesti muistanut niiden hedelmien olemassaoloa. Ei varmaan siltikään tarvitse vierailla Australissa uudelleen ihan hetkeen... Sydän vielä tykyttäen pakenimme tullista ja Sydneystä sisämaahan kohti Blue Mountain -alueetta. Samana iltana iski tietoisuuteen todellisuus siitä, mitä on matkustaa Australiassa niin kutsuttuna huippusesonkina: Katoomban pikkukaupunki oli täyteenbuukattu, vain kalleimmat ja karmeimmat vaihtoehdot jäljellä, eikä kaupungissa ollut edes mitään tapahtumaa, minkä vuoksi ihmiset olisivat sinne tulleet! Jatkoimme siis matkaa ja lopulta löysimme kuin löysimmekin kohtuuhintaisen majapaikan, kuten kaikiksi muiksikin öiksi. Australia on kallis matkailumaa - ja joka muuta jatkossa väittää saa kyllä todellakin perustella väitteensä - mitä tulee etenkin ruuan hintaan ja majoitukseen. Eniten ärsyttää joidenkin matkailuyrittäjien asenne kyseiseen huippusesonkiin: parhaat päivänsä nähnyt talo on tyhjä, mutta silti pyydetään tähtiteteellistä summaa, vain koska sattuu olemaan joulusesonki. Selityksiä superhinnoille olemme kuulleet jos jonkinlaista. Käytännössä ainoa edullinen tapa matkustaa täällä on hankkia teltta ja/tai aikatauluttaa reissu talveksi.

Opimme siis, että Blue Mountains on yksi keskeisiä matkailualueita Uudessa Etelä-Walesissa. Eikä syyttä, sillä mäkimaisemat ovat kauniit ja eukalyptysmetsät tuoksuvat ihanalle - varsinkin nuhaiseen nenään. Onnistuimme näkemään reissun ensimmäiset villit kengurutkin. Ne olivat tosin liian arkoja jäädäkseen kuvattavaksi ja loikkivat tiehensä ennen kuin ehti "kenguru" sanoa. Suruksemme olemme nähneet noita hullunkurisia otuksia paljon tien varressa auton alle jääneinä. Uuden-Seelannin tapaan matkasuunnitelma Australiassa on ollut ei-suunnitelmaa, ja päädyimme seuraavaksi Hunter-laaksoon. Se olisi tosin voinut mennä tietoisestakin valinnasta, sillä alue on Austaralian tärkein hevoskasvatusalue. Kävimme katsomassa ihmeellisen "palavan vuoren", jossa 6000 vuotta vanha kivihiilisuoni palaa luonnollisesti ja muodostaa erikoisen maiseman. Stroudin pikkukylästä (asukkaita 500) löysimme mainion pubimajoituksen ja saimme seurata papukaijojen ääneikkäitä iltarutiineja läheisessä puistossa sekä kenguruita aamiaisella läheisellä pellolla. Saimme vinkin suunnata rannikolle Port Stephensiin, mutta se osoittautui aivan liian turistisoituneeksi alueeksi meidän makuun. Ei sinänsä ihme, että paikka on suosittu, sillä rannat näyttivät houkuttelevilta. Harmiksemme emme onnistuneet näkemään koalaa, vaikka niitä alueella asustaakin.

Nyt ihmettelemme menoa Melbournessa. Hieman kireällä aikataululla päristelimme uuden vuoden jälkeen kahdessa päivässä 1000 kilometriä Sydneistä tänne etelään, taisi tulla reissun suunnitteluvaiheessa pieni aikataulutusmoka... No, Pekka ehti käydä hammaslääkärissä, auto saatiin korjattua (vaihteeksi...) ja kivoja maisemiakin ehti Grand Pacific -valtatiellä näkemään. Pari päivää katselemme nyt Melbournea ja sitten suuntaamme Aasiaan.