Mittarissa reilut 1200 mailia ja takana kuusi osavaltiota. Chicagoon asti olemme päässeet. Monenlaista on mahtunut ensimmäiseen karavaanariviikkoon. Sillä karavaanareita meistä yllättäin tuli: autovuokraamo oli vaihtanut varauksessa olleen vain sängyllä ja jääkaapilla varustetun maasturin pieneen asuntoautoon. Sillä nyt sitten päristelemme eteenpäin. En oikein tiedä mitä autovuokraamosta pitäisi ajatella, kun soitettaessa hotellilta noutoa vuokraamolle, he eivät ylipäätään löytäneet varaustamme. Nooh, maksoivat sitten taksin, kun eivät ehtineet tulla hakemaan; kiitos äärimmäiset neuvottelutaitoisen miehen, joka puhelun suoritti.

New Yorkista suuntasimme pohjoiseen suurille järville, joista ensimmäisenä vastaan tuli Ontario. Yöpaikan saimme eräästä kaupunkipuistosta, jossa kelpasi katsella auringonlaskua ja nousua rannattomalle järvelle. Tottakai piti päästä myös Niagaran putouksille. Ne eivät kokoluokassa hämmästytä Viktorian ja Iguassu-putousten jälkeen, mutta käymisen arvoiset olivat silti. Ehdimme paikallaeaikaisin aamulla ennen yleisöryntäystä ja saimme ihailla vesimassoja rauhassa. Täydellisen näköalan vuoksi piti käydä hakemassa passiin myös Kanadan leima. Rajamuodollisuudet olivat Niagaralla yllättävän löysät, ja takaisin Yhdysvaltoihin pääsi vanhalla leimalla. Erie-järvellä kävimme polskuttelemassa, vesi oli todella lämmintä. Erie onkin pienen suurista järvistä, vaivaiset 20 metriä syvä. Michigan-järveä ihailemme sitten täällä Chicagossa.

Ohion suurin nähtävyys meille oli Amish-alue, vaikka tuntuukin hieman pahalta puhua ihmisistä nähtävyytenä. He tosin itse ottavat kulttuuristaan matkailuhyödyn irti ja jos kaikenlaista myydään Amish-nimellä. Esimerkkinä voinee mainita Amish-kirpputorin, jossa tuotteitaan myyvät niin Tupperware kuin Avonkin. Teimme antoisan vierailun yhdelle tilalle Walnut Creekin lähellä. Oppaamme kertoi laajasti amishien tavoista ja pääsimme myös hevosajelulle aidoilla amish-kärryillä, ne olivatkin oikeat luksuskärryt lehtijousineen. Tilalla pääsi rapsuttelemaan jos jonkilaista eläintä, mm. valtavankokoisia Belgian työhevosia, joita amishit edelleen käyttävät peltotöissä. Olimme kuulemma ensimmäiset suomalaisvieraat, ja isännät olivat äärimmäiset yllättyneitä kaukaisista vieraistaan. Amish-alueilla saa pienillä teillä ajaa varovasti, sillä aina on mahdollisuus pongata hevoskärryt matkalla jonnekin. Hauskaa oli huomata, että jopa Mäkkärillä on oma kyltein merkitty pysäköintipaikka hevosille; täytyy siis uskoa, että myös amishit syövät Mäkkärissä...

Oma keittiö tarkoittaa tietenkin ostosmatkoja amerikkalaisiin supermarkeitteihin. Ahdistavin osuus on löytää edes jotensakin "puhdasta" ruokaa, jota täällä kutsutaan nimellä orgaanisesti kasvatettu. Kasvisten osalta se tarkoittaa vähemmän lannoitteita ja lihan osalta ilman hormoneja ja eläinperäistä rehua kasvatettuja eläimiä. Siis ilman hormoneja, kyllä...Kun vielä saisi ilman geenimuuntelua. Toinen ahdistava asia on kertakäyttökulttuuri, kun monet asiat on pakettu turhiin muoveihin eikä kierrätys tien päällä ole kovin helppoa. Olen joutunut tinkimään vihreistä arvoistani, jotta saan lopultakin seitsemän kuukauden jälkeen hyvää kahvia, kertakäyttömukista. Ostoslistalla onkin oma täyttömuki, mielellään ainakin 20oz verran tilaa french vanilla tai english caramel-cappucinolle, joissa on kaloriarvot kohdillaan...