Etelä-Afrikka on tehnyt vaikutuksen. Matkasimme Kapkaupungista bussilla lähes 800 kilometriä itään Port Elizabethin kaupunkiin Intian valtameren myrskyisälle rannalle. Kapkaugin bussiasemalla tapasimme paikallisen nuoren naisen, jonka kanssa oli hieman rattoisampaa odottaa lähes 3 tuntia myöhässä ollutta yöbussia - olimme ainoat valkoiset kyseisessä bussissa… PE kuten määränpäätä tuttavallisesti nimitetään ei aivan ollut sen neljän päivän arvoinen, jotka kaupungissa vietimme. Uimassa kävin jopa kerran - ja uskokaa tai älkää, rannalla kysyttiin olenko paikallinen! Pekka ei uskaltautunut aaltoihin ollenkaan.

Matka jatkui lopulta vuokra-autolla kohti pohjoista. Ja millaisella vuokra-autolla, 0,8-litraisella Chevrolet Sparkyllä. Niin, se ei aivan se auto mitä tilatiin, mutta aika lähelle. Virkailija hieman kohotti kulmiaan, kun pyysimme valtuutuksen Lesothoon - mutta kirjoitti sen kuitenkin. Epäilyksin suhtautui auton osalta myös kolmannen majatalon isäntä, kun kerroimme matkasuunnitelmista. Mutta niin vain passiin pamahti kymmenennen Afrikan maan leimat. Lesotho vaikutti varsin köyhältä Etelä-Afrikan jälkeen, mutta maisemat ovat upeat, vaikka emme edes vierailleet idässä, missä parhaat vuoristot ovat. Päädyimme Malealea-nimiseen kylään keskelle ei mitään ja kävimme ratsastamassa maan kuuluisilla poneilla. Ja todella varmajalkaisia ovat - en ole koskaan ratsastanut niin haastavassa maastossa. Pekka pakottaa myöntämään, että tulin pari kertaa alas selästä, kun olin varma ettei poni voi selviytyä niistä rinteistä. Selvityi - ratsastajalla tai ilman.

Yksi parhaita elämyksiä täällä on ollut Mountain Zebran kansallispuisto, joka nimensä mukaisesti perustettiin suojelemaan vuoriseepraa, joista puiston perustamisen aikoihin oli enää muutamia jäljellä. Kyllä, seeprojakin on useita erilaisia. Tämä pienehkö kansallispuisto elättää vuoriseepran lisäksi mm. toisen seepralajin, lukuisia antilooppilajeja, isoista kissoista gepardeja sekä suippohuulisarvikuonoja. Meillä oli aivan mieletön päivä puistossa. Näimme heti aamusta kaksi gepargia lekottemassa laiskoina juomapaikalla aamuauringossa, kun pelottomat vuoriseeprat kävivät juomassa. Näimme useita meille uusia antilooppeja upeiden maisemien ohella. Ja iltapäivällä - huge score: emogepardi neljän pennun kanssa oli tien päällä. Seurasimme niiden menoa varmaan puoli tuntia, emme olleet ennen kuulleet luonnonvaraisten gepardien kutsuääntä, outoa naukunaa tai nähneet niiden leikkivän keskenään.

Yritimme myöhemmin muutamia muita puistoja, mutta Mpofissa eksyimme matkalle ja Double Drift tarjosi muutamien antilooppien ja paviaanilauman lisäksi vain puhjenneen renkaan. Kuulemma kartturin vika kun ei nuoteista lukenut hyppyrin jälkeistä kiveä, pöh! Kommentaattorin vain käskettiin olla hiljaa, kun huomauttelin liiasta vauhdista. Käytetty rengas onneksi saatiin hommattu paikallisesta pikkukylän rengasliikkestä.

Autoreissun viimeinen pysäkki oli Addo elefanttipuisto, Etelä-Afrikan puistorankingeissa Krugerista seuraava. Mutta meille kyseinen puisto oli pettymys. Akaasiapuskat peittivät näkyvyyden ja eläimet. Leijonista ei näkynyt jälkeäkään ja seeprojakin sai etsimällä etsiä. Norsuja sen sijaan puiston nimen mukaisesta oli runsaasti ja ne blokkasivat tasaisin väliajoin tiet. Jotenkin ei huvittanut yrittää ohi poikastaan suojelevasta kolme kertaa auton kokoisesta emonorsusta, joka norsukielellä, eli hurjasti heiluvat korvat ja kärsä, kertoi olevansa vihainen. Nähtiin sentään kaksi sihteerilintua, joita ei ollutkaan näkynyt sitten Nakurun. Kannattaa muuten vilkaista lintukirjasta kyseinen lintu, siinä on sitten nimi osunut kohdalleen...

Yöbussi kutsuu kohti Swellendamia, joka onkin viimeinen varsinainen pysäkki Etelä-Afrikassa. Ajattelimme käydä vielä katsomassa Bontebokin kansallispuiston, jossa asustaa nimikkoantilooppi "bontebok", ja joka vuoriseeprojen tavoin oli hävitä maailmankartalta ennen puiston perustamista ja suojelun aloittamista. Siitä onkin sitten enää luikaus takaisin Kapkaupunkiin, josta ensi keskiviikkona lähtee lento kohti eteläisen Ameriikan mannerta ja Buenos Airesia.