Terveiset Dar es Salaamista tällä kertaa, jonne Sansibarin tuskallisesta kuumuudesta on onneksi jo päästy takaisin. Ei että täällä olisi yhtään viileämpää, mutta leiripaikkaan käy mereltä ihana vilpoinen tuuli. Ihmeellinen paikka tuo Sansibar, kun ei sähköä, suihkua eikä juotavaa tahdo löytyä mistään. Ei niitä ihannekohteita romanttiseen loman viettoon, vaikka meri oli ihanan turkoosi koralleineen.
Viime kirjoituksen jälkeen olemme ennättäneet käydä käydä Serengetissä ja Ngorongoron kraatterilla. Ihmeellisiä paikkoja ovat! Ihailimme leijonapoikia, jotka etsivät varjoa aivan automme vierestä (katsopa itse urosleijonaa 40 sentin päästä, välissä vain auton muovinen lasi!), leopardia ja sen poikasta, ruohikossa käyskentelevää gepardiparia, Afrikan iltaan vaeltavaa norsulaumaa (noin 50 norsua!), häntä pystyssä juoksevaa (suippohuuli)sarvikuonoa ja toista emoa poikasineen sekä lukematonta määrää seeproja (tekemässä vaikka mitä...) ja antilooppeja ja gasellaja. Lienee turha sanoakin, mutta Viisi suurta on nyt (jo) nähty. Eläinten lisäksi ihailimme myös ladattua AK-47 turhan läheltä, kun puistonvartija (tai hänen kollegansa) oli laskenut ryhmälukumme väärin ja ilmeisesti alkoi ottaa asia aivoon; This is Africa olisi oppaamme sanonut, jos olisi ollut paikalla...
Auringonpimennys tuli meille yllätyksenä, mutta tulipahan sekin katsottua. Alemme myös uskoa afrikkalaiset kouluratsut, otimme eräänä päivänä nimittäin pienen kiitolaukkakisan (Pekka muuten voitti...), vaikkakin oli upeaa katsoa virtahepoja noin 40 metrin päästä, kun tiesi, että tarvittaessa pääsee äkkiä paikalta pois nelivedolla.
Kuvien lataaminen nettiin on toivotonta näillä yhteyksillä, mutta yritämme parhaamme.
Alkuperäinen ryhmämme, joka lähti Nairobista, on vahtunut melkein kokonaan. Suurimmat mölytoosat on poistuneet, mutta myös turhan mukavia tuttavia on karissut matkalle. Seuraavat luonnopuistot odottavat taas edessäpäin. Huomenna aamiainen 4:45 ja piiiiiitkä bussimatka taas edessä kohti Malawia ja Malawi-järveä. Muutaman rannalla vietetyn päivän jälkeen mukava suunnistaa taas kohti sisämaata.
Vau! Mahtavalta kuulostaa! Mukava aloittaa aamu lukemalla tuollaisia uutisia ja tietenkin katsella seepran hanureita. Varmaan Pekan ottama kuva. Täällä -18C ja pitkät kalsarit. Terkut teille molemmille!
VastaaPoista