Cookin saaret jäävät taakse tiistaina, hyvin aikaisin aamulla. Kuukauden aikana on ollut yhteensä ehkä reilun viikon mittainen aurinkoinen jakso, muuten on tullut vettä saavista kaataen. Viime viikolla laguuni täyttyi sateiden seurauksena sisämaasta jokien tuomalla humuksella. Vesi oli mustaa töhnää, jonka seassa uiskenteli kaikenlaista tavaraa, lähinnä kuitenkin vain harmittomia kookospähkinöitä. Muri-laguunin valkoinen hiekkarantakin muuttui kauttaaltaan mustaksi. Voi niitä onnekkaita, jotka pitivät silloin häitään rannalla. Vesi on nyt jo kirkastumaan päin, ja snorkkeloimaankin on taas pystynyt.

Cookin saarilla käy varsin vähän matkailijoita verratuna vaikkapa muutamiin muihin Tyynenmeren saariin, mutta matkailijoiden määrä suhteitettuna paikallisväestöön on korkea (noin 100 000 matkailijaa vuodessa versus reilut 21 000 saarelaista). Täältä löytyy jos minkäkinlaista turistihypetystä, mukaanluettuna mönkijäsafari, jonka olemassaoloa emme voi käsittää saarella, jossa tilaa tai koskematonta luontoa ei ole muutenkaan yllinkyllin, mutta se mikä antaa tälle paikalle erityisesti paratiisimaisen luonteen on vastaavissa paikoissa yleensä luuraavien niin sanottujen tuutsien loistaminen poissaolollaan. Kukaan, absoluuttisesti kukaan, ei häiriköi sinua kadulla tai rannalla. Jos jotain olet vailla, saat ihan itse etsiä tarvitsemasi. Kyllä, olen lepuuttanut hermojani Aasiaa varten... Viranomaiset sen sijaan osaavat täällä rahastaa. Paikallisesta ajokortista vaadittava summa oli pientä verrattuna siihen sätkyyn, jonka saimme, kun kuulimme paljonko maksaa lähteä täältä: maasta lähdettäessä maksettava lähtövero on tähtitieteellinen 55NZ$ eli hulppeat 30 euroa!

Olemme viettäneet lähinnä hiljaiseloa ja järjestetyistä turistimenoista olemme osallistuneet vain yhteen. Se tarkoitti perinteistä Island Night -illallista. Kaava iltaan on yksinkertainen: buffet-ruokailu saaren tapaan ja sen jälkeen show, jossa vähäpukeiset lihaksikkaat sotilaat kiljahtelevat ja kauniit tytöt niksuttavat lanteitaan. Lopuksi myös vieraat pääsevät estraadille; ei tullut Pekalle voittoa warrior-sarjassa. Ruoka oli hyvää, vaikkakaan emme ole aivan vakuuttuneita, että esimerkiksi cuscus kuuluu perinteiseen polynesialaiseen ruokavalioon. Erityisesti makunystyröitä miellytti papaija curry-kastikkeella ja kookosmaidossa marinoitu raaka kala. Jälkimmäistä harrastetaan myös Latinalaisessa-Amerikassa, joskin ilman kookosmaitoa, joten siellä matkanneet tietävät herkun. Samalla tuli katsastettua yksi Raron luksusresorteista. Cookilla on yksi mielenkiintoinen piirre mitä tulee resortteihin. Monet majapaikoista ovat nimittäin vain aikuisille -tyyppiä (lue: häämatkalaisille, onhan Cook niin romantique) eivätkä ne majoita lapsia, joskus ikäraja on niinkin korkea kuin 16 vuotta. Toiset paikat taas suosivat erityisesti perheitä, niin että alle 12-vuotiaat majoittuvat ja syövät ilmaiseksi. Matkaa tänne suunnittelevien kannattaa siis tarkastaa millaiseen paikkaan tulikaan majoitusvaraus tehtyä.

Saaren "must do" -tapahtumaan, sunnuntaikirkkoon, emme ehtineet ajanpuutteen vuoksi... Kirkkokuntia ei tältä saarelta puutu. Kaikkiaan 18 on edustettuna. Paikalliset maksavat kirkolle 100-200 euroa joka kuukausi, mikä on aivan äytön määrä rahaa tuloihin verratuna. Ei ihme, että saarilta löytyy jos minkälaista kahdeksannen päivän odottajaa. Sunnuntain vietto otetaan varsin vakavasti, lähes kaikki kaupalliset paikat ovat kiinni eikä oikeastaan urheiluakaan, mukaanlukien uiminen, saisi harrastaa. Ja sitten katse peiliin, sillä tämä niuhotushan on eurooppalaisten aikaan saamaa, joskin syyttävä sormi osoittaa parisataa vuotta ajassa taaksepäin ja lähestyssaarnaajiin. Nykyisin samalla asialla ovat yhä enenemässä määrin amerikkalaiset. Island Nightin tanssishown puvustus (siis se vähä mitä esiintyjillä on yllään), liikehdintä ja rummutus ovat matkailijoille esitettynä irrotettu ajasta ja perinteisestä kontekstistaan, mutta toivottavasti saarelaiset säilyttävät elämäniloisen kulttuurinsa. Saarelaiset hymyilevät paljon toisilleen ja vieraille. Ja huolimatta Uuden-Seelannin passista ja yleisesti puhutusta englannista, cookilaisilla on oma kielensä lukuisine murteineen ja sitä kuulee puhuttavan, paljon.

Meitaki ma´ata, aere ra, Cook Islands! Malo e lelei, Tonga!